Sote-puhallus
Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus eli sote on asia, joka koskettaa jokaista suomalaista. Kyse on mahdollisesti jopa vuosisadan suurimmasta uudistuksesta, joka suomalaisissa kunnissa ja maakunnissa on tehty. Itse pidän sotea vuosisadan puhalluksena.
Maan nykyisen hallituksen valmistelu sotessa on ollut luvattoman sekavaa. Tietoa on tullut tipoittain. Väillä on menty eteenpäin, välillä taaksepäin. Hallituksen toimintaa voisi jopa pitää nerokkaana, koska se on ollut niin sekavaa, että siihen on ollut vaikea ottaa kantaa.
Nerokkuutta enemmän uskon kuitenkin kaaokseen: pitäisi saada jotain isoa aikaiseksi, mutta osaaminen ei välttämättä riitä. Eri puolueiden alastomat poliittiset intressit ovat myös omiaan hankaloittamaan järkevää valmistelua.
Eniten sote-uudistuksessa minua askarruttaa se, mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan. Arvelen, että se ei tule olemaan Suomen eikä suomalaisten edun mukaista. Jo kirjoitukseni ensimmäisessä kappaleessa puhuin puhalluksesta.
Nythän sote-valmistelussa on lähdetty siitä, että myös julkisen puolen toimijat joutuvat yhtiöittämään yksikkönsä, jos ne haluavat päästä mukaan sote-toimintaan tulevina vuosina. Tällainen pakkoyhtiöittäminen sopii mielestäni jo lähtökohtaisesti huonosti sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamiseen. Mutta pahempaa on tulossa.
Kun kaikki sote-yksiköt ovat jatkossa yhtiömuotoisia, siitä on hyvin lyhyt matka siihen, että yhtiöitä – julkisestikin omistettuja – aletaan myydä yksityisille toimijoille. Etenkin yksityisellä puolella ollaan valmiina. Suuret sote-palveluja tuottavat yhtiöt ostavat mielellään pienempiä toimijoita pois markkinoilta. Ja kun näin tapahtuu, koko toiminnan luonne muuttuu.
Kukaan ei voine kiistää sitä, että yksityisen yrityksen tärkein tehtävä myös sote-sektorilla on tuottaa voittoa omistajilleen. Laki määrää. Näin ollen palvelujen laatu jää väkisin toissijaiseksi. Tästähän olemme saaneet jo lukuisia esimerkkejä. Monissa laitoksissa vanhukset ovat joutuneet täysin ala-arvoisen hoidon kohteiksi, vaikka palvelumaksut ovat olleet parasta A-luokkaa.
Julkisella palveluntuottajalla sen sijaan lähtökohta on aina itse palvelu, sen laatu ja saatavuus. Itse asiassa pidän kyseenalaisena, onko yleensä moraalisesti ja eettisesti kestävää tehdä voittoa ihmisten sairauksilla ja vanhenemisella, jotka kuitenkin vääjäämättä kuuluvat ihmisen elinkaareen.
Eli näen tulevaisuuden uhkakuvan sellaisena, että Suomessa sote-palveluja tuottavat pääsääntöisesti vain Attendon, Mehiläisen ja Terveystalon kaltaiset monikansalliset toimijat, jotka siirtävät jättivoittonsa veroparatiiseihin ja hyötyjinä ovat muun muassa yhdysvaltalaiset eläkerahastot.
Yksityisten yritysten voitontavoitteluun liittyy oleellisesti kermankuorinta. Niitä ei juurikaan kiinnosta, miten Suomen syrjäseuduilla palvelut tuotetaan. Eikä niitä juurikaan kiinnosta, miten esimerkiksi mielenterveysongelmaiset, päihdeongelmaiset ja monet muut moniongelmaiset ihmiset hoidetaan. Kun syrjäseuduilta ja syrjäytyneiltä on vaikea nyhtää voittoa, yhtiöt jättävät ne mielellään julkisen puolen hoidettavaksi – ja maksettavaksi.
Näin ollen miljardit ja taas miljardit eurot, jotka pitäisi kaiken järjen mukaan kiertää täällä Suomessa tuottamassa yhteistä hyvää meille kaikille, valuvat jatkossa kiihtyvällä vauhdilla rajojemme ulkopuolelle.
Kun talous Suomessa on jo lähes kymmenen vuoden ajan ollut todella tiukassa, ei ole mitään järkeä lähettää jo ennestään vähäisiä rahoja Suomesta pois. Näin kuitenkin tapahtuu, kun sote-uudistus ja siitä seuraavat jatkotoimet etenevät.
Hartaasti toivon, että olisin väärässä, mutta kaikki merkit viittaavat siihen, että ikävä kyllä en ole. Puhun puhalluksesta.
Harri Järvinen
Kirjoittaja on SAK:n yhteyspäällikkö
Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Sähköliiton Vasama-lehden marraskuun 2016 numerossa.
