Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Blogi Ylhäistä puhetta

Blogikirjoitukset

Ylhäistä puhetta

En tällä kertaa moiti maamme hallitusta, mutta parin nobelistin ajatuskulkuja ajattelin kritikoida.

Sekä rauhannobelisti Martti Ahtisaari että talousnobelisti Bengt Holmström ovat molemmat nimenneet työehtosopimusten yleissitovuuden Suomen suurimmaksi ongelmaksi. Lisäksi he ovat julistaneet arvovallallaan, että Suomessa maksetaan liian korkeita palkkoja.

Hölmömpi saattaisi olla samaa mieltä, ovathan molemmat sedät moneen kertaan nostettu kansankunnan kaapin päälle. Eiväthän he voi olla väärässä. Mutta aika metsässä ovat. Olisi voinut kuvitella, että noinkin meritoituneet (ja marinoituneet?) miehet olisivat löytäneet luovempia ratkaisuja Suomen ongelmiin.

Työehtosopimusten yleissitovuudesta on hyötyä sekä työntekijöille että työnantajille. Se ehkäisee palkkasyrjintää ja takaa yrityksille reilun kilpailun. On vaikea ymmärtää, että rakkaat nobelistimme hyväksyisivät kahden kerroksen työmarkkinat ja epäreilun kilpailun…?

Entä ne ”liian korkeat palkat”? Olematta nobelisti uskallan väittää, että Suomi syventäisi tuskaansa, jos kaiken kurjistelun keskellä lähtisimme vielä alentamaan palkkoja. Monet talousviisaatkin – ei siis Holmström – ovat jo penänneet palkankorotuksia, jotta orastava talouskasvu saisi tuulta alleen.

Aikansa merkittävä kapitalisti ja autonvalmistaja Henry Ford ymmärsi 1930-luvun lamassa, että palkkoja pitää mieluummin korottaa kuin laskea. Eihän hänen valmistamiaan autoja olisi juuri kukaan ostanut, jos laman varjolla palkkoja olisi vain alennettu. Saman ymmärryksen soisi rantautuvan nyky-Suomeen.

Päätän tekstini aikamme suuren ajattelijan Martti Ahtisaaren pariin sitaattiin. ”On käsittämätöntä, että demarit ja ay-liike ovat nyt romuttamassa hyvinvointivaltiota.” Ja syväpohdinta jatkuu: ”Miten tuommoista porukkaa voisi äänestää?”

Niinpä. Tosin sama mies oli valmis ottamaan sekä demari- että ay-tukea vastaan vuoden 1994 presidentinvaaleihin. Silloisessa lama-Suomessa ei Ahtisaarenkaan mielestä palkat olleet liian korkeita. Vai eikö vaan tohtinut ottaa asiaa tuolloin puheeksi?

Kirjoitus on julkaistu Kouvolan Sanomissa 2. tammikuuta 2017.

Harri Järvinen
Kirjoittaja on SAK:n yhteyspäällikkö
harri.jarvinen@sak.fi