Saako sanoa ei?

Vastaan heti omaan kysymykseeni: kyllä saa! Joskus jopa pitää!

Sanotaan, että Suomeen mahtuu kerrallaan vain yksi keskustelunaihe ja siihen liittyen vain yksi totuus. Yhden totuuden kyseenalaistamisesta – ein sanomisesta – on tullut kiellettyä tai ainakin paheksuttavaa.

Miksi sitten ei saisi sanoa ei. Perusteluja löytyy, yleensä yhden sanan mittaisia. Milloin se on globalisaatio, digitalisaatio, talouskasvu, kilpailukyky ja mitä näitä nyt on. Usein todellinen syy on ideologinen intoilu.

Tarkoitushakuisesti ammattiyhdistysliikettä – ei vähiten SAK:ta – on nimitelty jopa ei-liikkeeksi. Arvostelijoiden mukaan Hakaniemestä kun muka sanotaan aina ei, jos joku jossain jostain syystä jotain ehdottaa.

Mutta jos vähänkään viitsisi katsoa, miten Suomen asiat ovat menneet, voisi ammattiyhdistysliikettä nimitellä hieman kohteliaamminkin. Ei liene liioiteltua sanoa, ettei Suomi olisi EU:n eikä rahaliiton jäsen, ellei SAK olisi ottanut jäsenyyksiin myönteisen kannan.

Esimerkkejä ammattiyhdistysliikkeen vastuunkannosta voisi luetella vaikka kuinka pitkästi, mutta tilanahtauden takia olkoon. Sen kuitenkin sanon, että SAK on kautta historiansa toiminut paitsi omien jäsentensä edunvalvojana, myös koko Suomen rakentajana.

Nykyajan pikavoittoja janoavat veijarit eivät tätä ymmärrä tai eivät halua ymmärtää. Oma itsekäs hyvä on lähempänä sydäntä kuin laajempi hyvinvointi. Ja jos joku uskaltaa tällaisia toimijoita arvostella, saati vastustaa, ei-liikkeen leiman saa välittömästi otsaansa ja kutsut saunan taakse lisääntyvät.

Vapaassa Suomessa pitää siis saada vapaasti sanoa ei, jos siltä tuntuu ja se on perusteltua. Se ei ole epäisänmaallista. Eikä sillä romuteta Suomen taloutta. Eikä sillä edes ajeta itseään nurkkaan.

Harri Järvinen
Kirjoittaja on SAK:n yhteyspäällikkö
harri.jarvinen@sak.fi

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Kouvolan Sanomissa 6. maaliskuuta 2017.