Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Tutkimukset Luottamushenkilpaneeli: Kesäty…

Tutkimukset

Luottamushenkilpaneeli: Kesätyöntekijöiden palkkaaminen SAK:laisille työpaikoille

Nuorille on tänä kesänä tarjolla selvästi viime kesää enemmän kesätyöpaikkoja. SAK:n luottamushenkilöille tekemän kyselyn mukaan kesätyöpaikkojen määrä lisääntyy kaikilla toimialoilla.

Luottamushenkilöistä 67 prosenttia kertoo, että hänen työpaikalleen palkataan tänä vuonna kesätyöntekijöitä. Viime vuonna vastaava luku oli 56 prosenttia. 

Kesätyöpaikkojen määrä romahti viime kesänä koronapandemian vuoksi ja kesätöitä jouduttiin jopa perumaan. Vuonna 2019 luottamushenkilöistä 71 prosenttia kertoi, että heidän työpaikalleen palkataan kesätyöntekijöitä.

Kysy tästä tutkimuksesta