SAK:n näkökulmia kehysriiheen: Oikeudenmukaisempaa talouspolitiikkaa
SAK:n ehdotuksia hallituksen kehysriihineuvotteluihin 15.–16.4.2024
Julkisen talouden vahvistaminen on perusteltua, mutta sitä ei pidä tehdä leikkaamalla pienituloisilta ja työttömiltä. Julkista taloutta voi ja pitää tasapainottaa oikeudenmukaisemmalla tavalla.
Hallituksen rajut sosiaaliturvaleikkaukset tulee perua tai vähintäänkin kohtuullistaa. Sopeutuksen painopisteen on oltava pikemminkin verotuksen puolella. Tämä on perusteltua, koska tähän asti hallituksen sopeutustoimet ovat painottuneet lähes yksinomaan menoleikkauksiin.
Veronkorotuksia puoltaa myös se, että nykyisten ennusteiden mukaan kokonaisveroaste on nopeasti alenevalla uralla. Veronkorotukset eivät siis kokonaisuutena kiristäisi verotusta vaan lähinnä hidastaisivat kokonaisveroasteen alentumista.
Menokehyksiä on uudistettava
Hallituksen itselleen asettamat menokehykset perustuvat valtaviin sosiaaliturvaleikkauksiin. Sen takia leikkausten peruminen ei ole käytännössä mahdollista nykyisen kaltaisten menokehysten puitteissa.
Viime vaalikaudella menokehysten ylittäminen oli yllättävien kriisien takia perusteltua, mutta nyt vastaavia perusteita ei ole. Kehysjärjestelmän uskottavuuden kannalta olisi tärkeää, että kehyksiä ei rikottaisi eikä niitä keinotekoisesti kierrettäisi esimerkiksi verotukien avulla.
Ratkaisu voisi löytyä siitä, että kehyssääntöä muutetaan siten, että kehystasoa aina korjataan päätösperäisiä veromuutoksia vastaavasti. Tällöin veronkorotuksilla olisi mahdollista luoda tilaa menokehyksiin ja korvata menoleikkauksia. Vastaavasti veronkevennykset pienentäisivät menokehystä, jolloin kehykset turvaisivat nykyistä paremmin julkisen talouden kestävyyttä.
Julkista taloutta vahvistavaa veropolitiikkaa
Julkista taloutta vahvistettaessa ensimmäiseksi kannattaa ottaa tarkasteluun ne jo tehdyt päätökset, jotka heikentävät julkista taloutta. Esimerkiksi solidaarisuusveron kevennyksen peruminen olisi luonteva ratkaisu, kun pyritään vahvistamaan julkista taloutta.
Toinen ilmeinen keino vahvistaa julkista taloutta olisi uudistaa osinkoverotusta, kuten viimeksi myös Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ja Talouspolitiikan arviointineuvosto suosittelivat. Listaamattomien yhtiöiden kevennetyn osinkoverotuksen hyödyt menevät lähes yksinomaan kaikkein hyvätuloisimpaan tulokymmenykseen.
Myös yrittäjävähennys, metsälahjavähennys ja perintöverotuksen sukupolvenvaihdosten huojennus ovat verotukia, joille ei ole taloustieteen näkökulmasta perustetta. Tällaisten tiettyjä ryhmiä hyödyttävien verohelpotusten karsiminen vahvistaisi julkista taloutta ja lisäisi verotuksen oikeudenmukaisuutta.
Verotuottoja voisi lisätä myös ottamalla käyttöön lähdeveron, joka koskisi rahastojen ja muiden osinkoveroista vapautettujen yhteisöjen osinkoja.
Myös kotitalousvähennystä kannattaa tarkastella. Kotitalousvähennyksen olemassaololla uskotaan olevan merkittävä vaikutus harmaan talouteen, mutta Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen VATT:n tuoreen tutkimuksen mukaan sen vaikutus palveluiden kysyntään on yllättävän peni. Sen takia vähennyksen enimmäismäärän alentamisesta ei pitäisi olla suuria haittoja. Tämäkin olisi tulonjakoa tasoittava toimenpide, koska kotitalousvähennystä hyödynnetään enemmän tulojakauman yläpäässä.
Harmaan talouden ja työperäisen hyväksikäytön ehkäiseminen on myös tärkeää. Harmaa talous heikentää julkista taloutta suoraan menetettyjen verotuottojen kautta, mutta se mahdollistaa myös sosiaaliturvan väärinkäyttöä, koska harmaan talouden palkat eivät näy tulorekisterissä.
Verotuksen saralla on toki paljon muutakin tehtävää. Veropohjien turvaamisen kannalta hallitusohjelmassa sovitun kiinteistöverotuksen arvostusten uudistus on tarpeen ja liikenteen verotus kaipaa uudistamista tällä vaalikaudella.
SAK:n vero-ohjelmasta SISÄINEN LINKKI löytyy lukuisia muitakin keinoja veropolitiikkaan.
Hallituksen leikkauksia on kohtuullistettava
Hallitus on tekemässä miljardiluokan leikkauksia etenkin pienituloisten sosiaaliturvaan ja aikuiskoulutustukeen. Näiden leikkausten loiventaminen on välttämätöntä, jotta talouspolitiikan kokonaisuus muodostuisi reiluksi.
Sikäli kun sosiaalivakuutukseen kohdistetaan leikkauksia, säästöjen tulee heijastua myös palkansaajien ja työnantajien sosiaalivakuutusmaksuihin. Säästöjen keinotekoinen kanavointi valtiontalouteen esimerkiksi sosiaaliturvan rahoitusosuuksia muuttamalla rikkoisi vakuutusperiaatetta.
Hallitus on jo päättänyt merkittävistä säästöistä muun muassa julkiseen hallintoon, joten potentiaali uusiin menosäästöihin on pienentynyt. Myös hyvinvointialueiden riittävästä rahoituksesta on huolehdittava, jotta sote-palveluiden saatavuus varmistetaan.
Yksi lähtökohta menosäästöihin on ensin uudelleenarvioida jo tehtyjä julkista taloutta heikentäviä päätöksiä. Esimerkiksi yksityisen sairaanhoidon Kela-korvausten korotuksia ja hallituksen investointipakettia kannattaa tarkastella uudelleen. Julkisen talouden näkökulmasta on perusteltua jäädyttää kallis Länsirata-hanke ja panostaa sen sijaan nykyisen rataverkon kehittämiseen. Merkittäviä lisäsatsauksia on vaikea perustella, jos samaan aikaan muutoin julkisessa taloudessa jaetaan pelkkää niukkuutta.
Toinen kokonaisuus, jota kannattaa tarkastella, on yritystuet. Tehottomimmat yritystuet ovat isolta osin verotukia, mutta suorien tukien osalta esimerkiksi alueellista kuljetustukea on valtiovarainministeriön menokartoituksessa ehdotettu karsittavaksi.
Nykyisten menojen ohella myös tulevien menopaineiden hillintä on julkisen talouden kannalta tärkeää. Talouspolitiikan arviointineuvosto nosti esiin, että hiilinielujen pieneneminen voi johtaa kompensoivien hiilinieluyksiköiden ostamiseen, joka aiheuttaisi julkiselle taloudelle merkittäviä lisäkuluja. Tämän lisämenon välttämäiseksi kannattaa luoda kannustimia hiilinielujen ylläpitämiseksi.
Talouskasvun vahvistaminen
Suoraan menoihin ja tuloihin kohdistuvien päätösten ohella hallituksen on syytä kiinnittää huomiota myös talouskasvuun.
Ensimmäiseksi kannattaa tarttua akuutteihin ongelmiin. Korkotason nousu on aiheuttanut rakennusalalle poikkeuksellisen jyrkän laskusuhdanteen. Tähän ongelmaan on tartuttava päättäväisesti, jotta ongelma ei tarpeettomasti syvene, pitkity tai leviä muille aloille. Kyse ei ole pelkästään rakennusalan työpaikoista, vaan rakentaminen vaikuttaa talouteen myös laajemmin esimerkiksi kaupunkien kasvun ja työvoiman saatavuuden kautta.
Tässäkin yksi ilmeinen ratkaisu on perua aiemmin tehtyjä päätöksiä, tässä tapauksessa liittyen ARA-tuotannon rajoittamiseen. Esimerkiksi asumisoikeusasuntojen (ASO) rakentamisen äkillinen sulkeminen ARA-rahoituksen ulkopuolelle riepottelee asuntopolitiikan ennustettavuutta ja aiheuttaa kohtuutonta haittaa myös nykyisille ASO-kohteille. Asumisoikeustuotantoa on erittäin vaikea korvata vapaarahoitteisilla ratkaisuilla. ASO-kohteet ovat ainutlaatuinen omistus- ja vuokra-asumisen välimuoto, joka on myös tärkeä työkalu segregaation ehkäisemisessä.
Kasvun kannalta olennaista on myös osaavan työvoiman saatavuus. Nyt uhkana on, että viime vaalikaudella parlamentaarisesti päätetyn TKI-tiekartan toteutuminen vaarantuu pulaan osaavasta työvoimasta. Tästäkin näkökulmasta aikuiskoulutustuen lakkauttaminen ilman korvaavia toimenpiteitä on ongelmallista.
Aikuiskoulutustuki tulee uudistaa nykymallin pohjalta, jossa rahoitus tulee työttömyysvakuutusmaksuista ja tuen hallinnoinnista vastaa Työllisyysrahasto. Tuen ehtoja muuttamalla tukea voidaan kohdentaa matalasti koulutetuille ja työvoimapula-aloille samalla huomioiden vihreän siirtymän osaamistarpeet.
Ylipäätään koulutus on Suomen talouskasvun kannalta avainasemassa. Kehysriihen sopeutustarpeen takia ainakaan isot lisäpanostukset eivät ole realismia, mutta vähintäänkin olisi syytä välttää kaikkia uusia koulutukseen kohdistuvia leikkauksia.
Työvoiman saatavuuteen ja talouskasvuun vaikuttaa myös maahanmuuttopolitiikka. Hallitus valmistelee esitystä, jonka mukaan ulkomaalainen työntekijä joutuisi poistumaan maasta, jos hän työttömäksi jäätyään ei löydä uutta työpaikkaa kolmessa kuukaudessa. Erityisosaajille, startup-yrittäjille ja ICT-asiantuntijoille aika olisi kuitenkin kuusi kuukautta. Hallituksen kaavailma tiukennus on ongelmallinen. Suoja-ajan tulisi olla yhdenvertaisesti kuusi kuukautta kaikille työntekijöille. Tämä tukisi työvoiman tarjontaa ja vahvistaisi työn perusteella maahan muuttaneiden yhteiskuntaan kiinnittymistä.