Hyppää sisältöön
s a k·fi Tavoitteet Sosiaaliturva

Sosiaaliturvaa uudistettava

Ansioihin perustuvan sosiaaliturvan valmistelu on tehtävä kolmikantaisesti yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa. Ansiosidonnaiselle päivärahalle pääsyä on helpotettava ja päivärahan tasoa parannettava.

TÄLLÄ SIVULLA

Sosiaaliturvaa on uudistettava, mutta kaikkea ei tarvitse muuttaa

Sosiaaliturvan tarkoituksena on taata riittävä toimeentulo ja ihmisarvoinen elämä. Suomalainen sosiaaliturva koostuu toimeentuloa turvaavista etuuksista sekä niihin perustuvista palveluista.

Miten tavoitteeseen päästään?

  • Ansioihin perustuvan sosiaaliturvan valmistelu tehdään kolmikantaisesti yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa.
  • Sosiaaliturvaa uudistetaan, mutta koko nykyistä sosiaaliturvajärjestelmää ei kannata romuttaa, sillä se on perustaltaan hyvä:
    1. Sosiaaliturvan tulee olla edelleen syy- ja ansioperusteinen. Sosiaaliturvaa voi saada tietyn syyn, esimerkiksi sairauden, työttömyyden, vanhemmuuden ja opintojen, perustella. Sosiaaliturvaetuudet perustuvat lähtökohtaisesti työstä saatuihin ansioihin, jonka lisäksi on perusturva.
    2. Palveluiden ja etuuksien tulee muodostaa nykyistä parempi kokonaisuus.
    3. Sosiaaliturvan hakemisen ja saamisen tulee olla selkeä sitä tarvitsevalle.

Miksi tavoite on tärkeä?

Työeläkkeet rahoitetaan työnantajien ja työntekijöiden maksamilla eläkemaksuilla. Työntekijät ja työnantajat rahoittavat myös suurimman osan työttömyysturvasta ja perhe- sekä sairausvakuutusetuuksista. On siis perusteltua, että työmarkkinajärjestöt osallistuvat sosiaaliturvan uudistamiseen. Suomessa on hyvää kokemusta siitä, että yhdessä sopimalla on viety läpi isoja muutoksia. Se on tuottanut vakautta yhteiskuntaan ja esimerkiksi työntekijöille kohtuullisen eläketurvan.

Sosiaaliturvasta on vuosien aikana tullut monimutkainen sekä etuudensaajille että sitä toimeenpaneville. Sosiaaliturvamme on kuitenkin perusperiaatteiltaan toimiva ja toimeentuloa turvaava erilaisissa elämäntilanteissa. Ansioturva ehkäisee osaltaan köyhyyttä ja kannustaa työn tekemiseen.

Palvelujen ja etuuksien yhteen toimivuutta on kehitettävä vastaamaan paremmin ihmisten tarpeita. Esimerkiksi työttömiä on tuettava palaamaan työelämään laadukkaiden työvoimapalveluiden avulla. Palveluilla tuetaan myös ihmisten osallisuutta sekä työ- ja toimintakyvyn ylläpitämistä.

Etuusjärjestelmä voi taustalla olla monimutkainen, mutta sen on oltava helppo etuuden saajalle. Digitalisaatio, automatisaatio ja robotisaatio tarjoavat uusia keinoja helpottaa hakemusten käsittelyä.

Ansiosidonnaiselle päivärahalle pääsyä on helpotettava ja päivärahan tasoa parannettava

Työttömyysturvan tarkoituksena on turvata työntekijöiden toimeentulo työttömyyden ajalta sekä mahdollistaa osaamista vastaavan uuden työn etsiminen. Erityisesti matalapalkkaisilla aloilla työskennelleiden työttömien toimeentulo kaipaa parantamista.

Miten tavoitteeseen päästään?

  • Korotetaan työttömyyspäivärahan tasoa esimerkiksi poistamalla omavastuuaika.
  • Helpotetaan ansiopäivärahalle pääsyä lyhentämällä työssäoloehto kolmeen kuukauteen.
  • Ulotetaan ansiosidonnainen työttömyysturva kaikille nykyistä työttömyyskassajärjestelmää kehittämällä sekä työttömyysturvan tasoa parantamalla.
  • Toteutetaan palkansaaja- ja yrittäjätulot huomioiva työttömyysturvan yhdistelmävakuutus.

Miksi tavoite on tärkeä?

Eritysesti osa- ja pätkätyötä tekevillä on vaikeuksia täyttää nykyinen työssäoloehto. Omavastuupäivien poistaminen on yksi konkreettinen keino parantaa työttömyysturvaa.

Erilaisilla työajoilla työskentelevien pääsyä ansiopäivärahalle tulee helpottaa. Työssäoloehto kaipaa lyhentämistä, sillä osa- ja pätkätyötä tekevillä on vaikeuksia täyttää nykyinen työssäoloehto.

Palkkatyön ja yrittäjätyön yhdistämisen vaikutusta työttömyyspäivärahaan tulee vahvistaa. Tämä voidaan toteuttaa ottamalla käyttöön molempien töiden yhteinen vakuuttaminen yhdistelmävakuutuksella. Ansiopäivärahan taso nousee, kun palkansaaja- ja yrittäjätulot vaikuttavat päivärahan perusteena olevaan palkkaan.