Lausunto HE laiksi yleisradioverosta sekä siihen liittyviksi laeiksi
Valtiovarainministeriö
PL 28
00023 VALTIONEUVOSTO
VM017:00/2012
Luonnoksessa hallituksen esitykseksi eduskunnalle ehdotetaan säädettäväksi uusi laki yleisradioverosta. Valtiolle suoritettavalla vuotuisella verolla on tarkoitus kerätä Yleisradio Oy:n toiminnan rahoittamiseksi tarvittavat varat.
Ehdotuksen mukaan henkilön yleisradiovero olisi 0,68 prosenttia tuloverolaissa määritellyn puhtaan ansiotulon ja puhtaan pääomatulon yhteismäärästä. Vero olisi kuitenkin enintään 140 euroa, eikä 50 euroa pienempää määrää maksuunpantaisi. Yhteisön yleisradiovero määrättäisiin liikevaihdolla porrastettuna siten, että jos liikevaihto on vähintään 400 000, mutta alle 1 milj. euroa, vero olisi 350 euroa. Jos liikevaihto on vähintään 1 milj. euroa, vero olisi 700 euroa.
SAK:n mielestä Yleisradio Oy:n toiminnan rahoitus olisi voitu hoitaa suorana talousarviorahoituksena. Ehdotuksessakin todetaan, että tämä olisi ollut yksinkertaista järjestää. Yleisradion rahoituksen turvaamisen kannalta lienee kuitenkin perusteltua, että säädetään erillinen yleisradiovero. SAK ei katso, että suora budjettirahoitus olisi Yleisradion riippumattomuuden kannalta oleellisesti yleisradioveroa huonompi ratkaisu, koska myös yleisradioveron perusteista päätetään aina poliittisesti.
SAK pitää nykyisen progressiivisen tuloverojärjestelmän toimivuuden kannalta ongelmana sitä, että eriytetyssä tuloverojärjestelmässä on käytössä useita erilaisia progressiivisia asteikoita. Ehdotettu malli toisi vielä yhden uuden asteikon entisten lisäksi. On kuitenkin positiivista, että YLE-vero määräytyy ansio- ja pääomatulojen yhteismäärän perusteella.
SAK:n mielestä henkilön yleisradioveron alaraja pitäisi sitoa peruspäivärahan tasoon siten, että peruspäivärahan (8 088 euroa/v) alittavista tuloista ei maksettaisi YLE-veroa. Vero alkaisi kertyä vasta tämän rajan ylittävistä tuloista sovitun prosentin mukaan.
Luonnoksessa esitettyyn malliin sisältyvä jyrkkä 50 euron kynnys aiheuttaa selvän tuloloukun 7 500 euron kohdalle. Lisäksi malli lisäisi marginaaliveroa tuloalueella 7 000 – 20 000 e/v. Tällä tuloalueella pitäisi päinvastoin pyrkiä mahdollisimman mataliin marginaaliveroihin ja siten kannustaa työntekoon.
Kuviossa 1 on hahmoteltu SAK:n veromallia, jossa vero alkaa kertyä peruspäivärahatason ylittävistä tulosta. Veron prosenttina on käytetty ehdotettua 0,68 prosenttia. Kuvion mallilla vältetään ehdotukseen sisältyvä tuloloukku, mutta ehdotetun verokertymän kerääminen edellyttäisi 140 euron enimmäismäärän korottamista selvästi. SAK:n esitys poistaisi ehdotuksessa esitettävään yleisradioveroon sisältyvän tuloloukun ja tekisi YLE-verosta esitettyäkin oikeudenmukaisemman. Marginaaliveron kiristymiseen liittyviä kannustinongelmia SAK:n esitys ei korjaisi. Ne korjautuisivat pienentämällä YLE-veron prosenttia ja ulottamalla sen kasvualue ylemmille tulotasoille.
KUVIO 1. YLE-veromalleja
Myös yhteisön yleisradiovero voisi määräytyä prosentuaalisesti liikevaihdon perusteella.
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry