Pohjois-Savon työ- ja elinkeinotoimistoverkon uudistaminen
Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Kirjaamo
PL 2000
70101 Kuopio
POSELY/1037/00.01.00/2011
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry lausuu seuraavasti:
Työ- ja elinkeinotoimistojen tehtävänä on palvella niin työhakija-asiakkaista kuin työnantajia omalla toimialueellaan. Tärkeää on, että koko Suomessa on kattavasti saatavilla työ- ja elinkeinotoimistojen palvelut. SAK korostaa erityisesti sitä, että työttömillä työnhakijoilla on mahdollisuus saada henkilökohtaista neuvontaa ja palvelua työllistymisen edistämiseksi. Verkkopalvelut eivät voi korvata kokonaan henkilökohtaista palvelua. Lisäksi SAK muistuttaa, että myös verkkopalvelujen käyttö on saatava tarvittaessa tukea ja ohjausta. Monet työntekijätason tehtävissä työskentelevät eivät edelleenkään käytä työssään päivittäin nettiä tai ylipäätään tietotekniikkaa. TE-toimistoverkon uudistamisessa on huolehdittava, että nämä edellä mainitut periaatteet toteutuvat. SAK:n käsityksen mukaan TE-toimistojen ja erityisesti toimipisteiden raju vähentäminen uhkaa palveluiden taspuolista saavutettavuutta koko maassa.
SAK korostaa että työ- ja elinkeinotoimistoverkko ja toimipisteiden määrä on oltava sellainen, että se turvaa palvelut ja niiden kattavuuden Pohjois- Savon maakunnan alueella. Pohjois-Savossa on tällä hetkellä 4 hallinnollisesti itsenäistä TE- toimistoa, joilla on yhteensä 11 toimipaikkaa.
Hallinnollisesti itsenäisten TE- toimistojen määrää on pienennetty Pohjois-Savossa vuoden 2007 alusta 11 toimistosta neljään. Lisäksi toimipaikkojen määrää vähennettiin vuonna 2008 seitsemällä toimipaikalla.
SAK:n Itä-Suomen toiminta-alueen Kuopion toimipisteen mielestä TE- toimistot pitäisi säilyttää Varkaudessa, Kuopiossa ja Iisalmessa. Toimipisteiden määrä olisi muutettava siten että, jos Siilinjärven TE- toimisto jäisi pois, niin siellä on oltava toimipiste. Tällä taattaisiin alueellinen tasapuolinen palveluiden saatavuus Pohjois-Savossa.
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry