Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Lausunnot Lausunto luonnoksesta Verohall…

Lausunnot

Lausunto luonnoksesta Verohallinnon sijoitustoiminnan määräaikaisesta veronhuojennuksesta tehdyksi ohjeeksi

Verohallinto
PL 325
00052 VERO

A48/200/2013

Ohjeluonnoksessa käsitellään sijoittajana toimivan luonnollisen henkilön ylimääräistä verovuosina 2013 – 2015 pääomatulosta tehtävää määräaikaista vähennystä ja sen edellytyksiä sekä vähennyksen tuloutumista. Vähennys ei ole lopullinen veroetu, vaan vähennetty määrä palautetaan siinä vaiheessa, kun sijoittaja luovuttaa sijoituksella hankkimansa osakkeet.

Hallitus päätti määräaikaisesta sijoitustoiminnan verovähennyksestä yhdessä muiden kasvukannustimien kanssa. Sittemmin hallituksen kehysriihessä verolinjaus muuttui, kun yhteisöverokantaa päätettiin alentaa. Tässä yhteydessä t & k lisävähennyksen sekä korotettujen poistojen voimassaoloaikaa supistettiin vuodella. Näyttää siltä, että kasvukannustimet jäävät lyhytaikaisiksi kokeiluiksi, joita ei jatketa.

Sijoitustoiminnan verohuojennuksen voimassaoloaikaa ei lyhennetty. Eduskunnan lausumassa 18.12.2012 edellytettiin, että hallitus seuraa väliaikaisen veronhuojennuksen toimivuutta ja vaikuttavuutta käytännössä. Hallituksen tulee arvioida lain jatkokehitystarpeita saamansa tiedon perusteella ja tehdä tarvittaessa esityksen tavoitteiden kannalta tarpeelliseksi osoittautuvat muutosehdotukset.

Sijoitustoiminnan väliaikainen verohuojennus vaikuttaa verotuksessa vielä pitkään vuoden 2015 jälkeenkin, vaikka huojennusta ei jatkettaisi. Siksi on tärkeää, että Verohallinto seuraa, että huojennus toimii tarkoitetulla tavalla.

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry