Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset SAK:n Pirjo Väänänen työttömyy…

Pirjo Väänänen painottaa, että hallitus on tekemässä ennennäkemättömän rajuja leikkauksia työttömyysturvaan. Kuva Jaakko Lukumaa.

Uutinen

SAK:n Pirjo Väänänen työttömyysturvan leikkauksista: ”Ihmisten ajamista ahdinkoon on vaikea ymmärtää ja hyväksyä”

Orpon-Purran hallitus leikkaa rajusti työttömyysturvaa ja monet heikennyksistä ovat jo tulleet voimaan. Parhaillaan eduskunta käsittelee mittavaa leikkauspakettia, joka toteutuessaan käytännössä romuttaa pienituloisten ansiosidonnaisen työttömyysturvan. SAK vastustaa hallituksen esittämiä leikkauksia.

Orpon-Purran hallitus leikkaa rajusti työttömyysturvaa ja monet heikennyksistä ovat jo tulleet voimaan. Parhaillaan eduskunta käsittelee mittavaa leikkauspakettia, joka toteutuessaan käytännössä romuttaa pienituloisten ansiosidonnaisen työttömyysturvan. SAK vastustaa hallituksen esittämiä leikkauksia.

Nyt eduskunnassa käsittelyssä olevassa hallituksen esityksessä ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa leikattaisiin jo kahden kuukauden työttömyyden jälkeen 20 prosentilla ja uudestaan kahdeksan kuukauden jälkeen viidellä prosentilla. Hallituksen esityksessä arvioidaan ansiopäivärahan leikkauksen kohdistuvan noin 80 000 henkilöön vuosittain. 

– Jos eduskunta hyväksyy esitetyn paketin, se tulee voimaan syyskuun alussa. Leikkaus koskettaa myös osa-aikaista työtä tekeviä, jotka saavat soviteltua päivärahaa, lähellä eläkeikää olevia ikääntyneitä työttömiä, osatyökykyisiä ja työvoimakoulutuksessa olevia, luettelee SAK:n sosiaaliasioiden päällikkö Pirjo Väänänen.

Hän tähdentää, että työttömyys kohdistuu pääosin matalapalkkaisilla aloilla työskenteleviin.

– Esityksellä leikattaisiin ansiopäivärahaa keskimäärin noin 300 euroa kuukaudessa. Tämä on pienituloisille todella suuri summa. Osalla ansiopäiväraha tippuisi peruspäivärahan tasolle 800 euroon. Leikkausten jälkeen päivärahaa jäisi käteen suurimmalle osalle kaikista ansiopäivärahan saajista alle 900 euroa kuukaudessa.

Kuva SAK.

Työssäoloehto on päätetty pidentää kuudesta kuukaudesta kahteentoista kuukauteen, mikä vaikeuttaa ansioturvalle pääsyä. Muutos tulee voimaan syyskuun alussa. Palkkatuetussa työssä olevien sekä ikääntyneiden työttömien ansioturvalle pääsyä vaikeutetaan edelleen ja kuntien velvollisuus tarjota ikääntyneille työtä poistuu, jos eduskunta hyväksyy käsittelyssä olevat heikennysesitykset. 

Eduskunta on jo aiemmin päättänyt lukuisista työttömyysturvaan kohdistetuista leikkauksista. Huhtikuun alussa työttömyysturvasta poistuivat lapsikorotukset ja sovitellusta päivärahasta 300 euron suojaosa. Työttömyysturvan omavastuupäiviä on lisätty eikä työttömyysturvaan ole enää oikeutta työsuhteen aikana pitämättömältä lomalta maksettavan lomakorvausten jaksottamisen ajalta. 

Työttömyysturvan ohella asumistukea on leikattu ja Kelan maksamia etuuksia korottavat indeksit päätetty jäädyttää vuoden 2023 tasolle vuosiksi 2024–2027.

Lue lisää leikkauksista ja niiden voimaan tulon aikataulusta.

Toimeentulotuen tarve kasvaa ja köyhyys lisääntyy

Pirjo Väänänen on ollut kuultavana hallituksen leikkausesityksistä eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa sekä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. 

– Olemme painottaneet kuulemisissa huolta työttömien, pienipalkkaisten työntekijöiden ja perheiden toimeentulosta. 

Huoli on monien tahojen yhteinen, sillä useiden arvioiden mukaan sosiaaliturvan leikkaukset tulevat johtamaan siihen, että yhä useampi ihminen joutuu turvautumaan toimeentulotukeen ja köyhyys lisääntyy.

– Orpon-Purran hallitus leikkaa samoilta ihmisiltä monella eri tavalla. Ihmisten ajamista tällaiseen ahdinkoon on vaikea ymmärtää ja hyväksyä, Pirjo Väänänen sanoo.

Hän huomauttaa, että toimeentulon heikentäminen ei poista työllistymisen ongelmia tai tuo yhtään uutta työpaikkaa. 

– Käytännössä hallitus siirtää leikkauksilla ihmisiä työnantajien ja työntekijöiden maksamalta sosiaaliturvalta valtion maksamalle viimesijaiselle toimeentuloturvalle. 

Tutustu SAK:n lausuntoon ja lue myös Pirjo Väänäsen blogikirjoitus Itku tulee hallituksen leikkauslistaa lukiessa.