Kuva Emmi Korhonen/Lehtikuva
”Koordinoitua hajauttamista” – Tutkija analysoi työnantajien ristiriitaiselta näyttävää toimintaa
Työnantajien keskusjärjestö EK ei enää neuvottele palkoista. Silti se vahtii jäsenliittojensa tekemien työehtosopimusten palkkatasoa. Mikä on logiikka oudolta vaikuttavan toiminnan takana ja miksi työnantajat ajavat entistä enemmän tavoitteitaan politiikan kautta?
– Kyllä EK:lla on pyrkimys pitää työnantajapuolen langat käsissään. Osaksi halutaan kuitenkin delegoida valtaa jäsenliitoille. Tästä linjasta on tutkimuksessa käytetty termiä koordinoitu hajauttaminen. Ei sen toteuttaminen käytännössä ihan yksinkertaista ole, arvioi tutkija Maiju Wuokko.
Hänen raporttinsa ”Missä mennään, Eteläranta? Työnantajapuolen toiminta ja tavoitteet työmarkkinoiden murroksessa” julkaistiin helmikuun alussa. Sen tilaajana oli Teollisuuden Palkansaajat.
Vaikka me olemme tottuneet katsomaan Elinkeinoelämän keskusliittoa EK:ta yhtenä yhteisenä työmarkkinajärjestönä, sen tekemisiä selittää se, että eri alojen työnantajilla on monesti erilaiset intressit, toisinaan jopa vastakkaiset. Wuokko toteaa myös, että poliittinen vaikuttaminen on noussut työnantajien edunvalvonnassa isoon rooliin.
– Annetaan poliittisen prosessin hoitaa työmarkkina-asiat. Tämä perustuu siihen ajatukseen, että ammattiyhdistysliikkeen tai poliittisen vasemmiston suunnalta ei ole tulossa riittävän suurta uhkaa.
Vuonna 2023 aloittaneella kokoomuksen Petteri Orpon johtamalla hallituksella on läheiset suhteet yritysmaailmaan ja monet hallituksen tavoitteista ovat pitkäaikaisia EK:n vaikuttamistavoitteita.
Hajautushaaveita jo vuosikymmeniä sitten
Työnantajien halu lopettaa keskitetty sopiminen ei ole uusi ilmiö.
– Jo 1980-luvulla työnantajapuoli halusi hajauttaa työmarkkinamallin ja viedä työehdoista sopimisen liittotasolle tai mieluiten yritystasolle, kertoo Maiju Wuokko.
Silti keskitetyt tulopoliittiset ratkaisut eli tupot pysyivät työmarkkinoiden perustyökaluina.
– Niissä voitiin tavoitella palkankorotusten pitämistä maltillisina, kun liittokohtaiset sopimuskierrokset tuottivat usein lakkoja ja tulivat kalliiksi. Hallitukset tarjosivat houkutuksina veronalennuksia.
Lisäksi käytössä oli markan devalvoiminen. Sillä saattoi tarvittaessa avittaa viennin kilpailukykyä. Tämä ei enää onnistu euro-Suomessa.
Vuonna 2008 EK ilmoitti, ettei se enää tekisi keskitettyjä ratkaisuja. Silti järjestö hyväksyi vuosina 2011 ja 2013 tupon kaltaiset raamisopimukset sekä Juha Sipilän (kesk.) hallituksen ajaman kilpailukykysopimuksen eli kikyn vuonna 2016. Kiky-sopimus sai vastustusta, vaikka merkitsi tulonsiirtoa palkansaajilta työnantajille. Esimerkiksi Metsäteollisuus ry äänesti EK:ssa sitä vastaan. Lopulta EK:n hallitus muutti sääntöjään siten, että se kielsi itseltään vastaavat sopimukset tulevaisuudessa.
– 2010-luvun puolivälissä työnantajien pitkään padotut hajauttamispaineet ryöpsähtivät pintaan, eikä niitä voinut enää pidätellä. Asia alkoi jo olla heille uskottavuuskysymys, kun vuosikymmeniä oli tavoiteltu sopimisen hajautusta, mutta ei ryhdytty sanoista tekoihin, Maiju Wuokko tulkitsee.
Esimerkit eivät todista paikallisen sopimisen ylivertaisuutta
Pian kiky-sopimuksen tultua voimaan Metsäteollisuus erosi EK:sta ja ilmoitti, että sen jäsenyritykset solmisivat työehtosopimuksensa itse. Toisaalta Autoliikenteen Työnantajaliitto ALT erosi EK:sta päinvastaisin perustein. Se ei pitänyt sopimustoiminnasta vetäytynyttä keskusjärjestöä enää hyödyllisenä.
– Työnantajien joukossa on paljon hajontaa siinä kysymyksessä, palveleeko yrityskohtainen vai valtakunnallinen sopiminen paremmin. Eivät kaikki koe, että nykysuunta olisi oikea. Mutta tämän ajattelun edustajat ovat nyt työnantajissa vähemmistössä, sanoo Maiju Wuokko.
Hajauttamisen kannattajat kertoivat paikallisen sopimisen muuttavan työmarkkinat joustaviksi, parantavan tuottavuutta ja työllisyyttä. Yrityksistä ideologian vei pisimmälle metsäteollisuusjätti UPM. Työehtosopimukset piti tehdä liiketoimintokohtaisesti, ja vaatimuslistalla oli työehtojen isoja heikennyksiä. Sanelulinja johti pitkään työtaisteluun vuonna 2022 ja aiheutti yritykselle arviolta 200 miljoonan euron tappiot.
– Teknologiateollisuudessa nähtiin sitten yksi työnantajapuolen erikoisimmista tasapainotempuista yrityskohtaisen ja liittotason sopimisen välillä. Liitto lopetti työehtosopimusten tekemisen, mutta yrityksille, jotka halusivat noudattaa valtakunnallista työehtosopimusta, perustettiin uusi järjestö.
Vaikka paikallisen sopimisen suuria etuja oli työnantajaleirissä vakuuteltu, yrityksiä liittyi ”tes-järjestöön” Teknologiateollisuuden työnantajat ry:hyn. Yhdistyksen piiriin tuli niin paljon yrityksiä, että teknologiateollisuuden työehtosopimus pysyi yleissitovana eli alalla yleisesti noudatettavana sopimuksena. Sopimus kattaa suoraan 65 prosenttia alan työvoimasta. Työnantajien järjestäytymisaste oman alansa liittoon on ratkaisevaa sen suhteen, määritelläänkö työehtosopimus yleissitovaksi.
Pystyykö EK tulevaisuudessa omiin ratkaisuihin?
Poliittisen vaikuttamisen tie perinteisten työmarkkinakeinojen sijasta antoi työnantajille tuloksia, kun Orpon hallituksen ohjelmaan kirjattiin iso määrä EK:n ja Suomen Yrittäjien tavoitteita. Ohjelmassa on muun muassa paikallisen sopimisen laajentaminen, työttömyysturvan leikkaaminen, irtisanomisen helpottaminen, lakko-oikeuden rajaaminen ja verojen alentaminen.
– Siellä on myös vientivetoinen työmarkkinamalli. Se on vientiteollisuuden toive, jonka toteuttamiselle kunta-alan erillisratkaisu antoi lisäpuhtia.
Erillisratkaisussa vuonna 2022 sovittiin, että kunta-alalla palkat nousevat tulevina vuosina palkankorotusten yleistä linjaa enemmän.
Hallitusohjelman perusteella voisi ajatella, että asiat ovat työnantajien näkökulmasta hyvin. Maiju Wuokko kuitenkin muistuttaa, että seurauksena saattaa olla palkansaajien vastareaktio ja ay-liikkeen voimaantuminen.
Lisäksi perinteistä kolmikantaista sopimista on usein tarvittu kriiseissä – viimeksi korona-aikana. Koronan alkuvaiheessa sovittiin yrityksille helpotettu lomautuskäytäntö ja työntekijät saivat parannuksia työttömyysturvaan.
– Pystyykö EK enää palaamaan neuvottelupöytiin tekemään kompromisseja, jos tilanne sitä vaatisi, Maiju Wuokko kysyy.
Mitä löyhempi keskusjärjestö on, sitä enemmän jäsenliittoja kiinnostaa vetää omaa linjaa. EK on vielä halunnut pysyä työnantajien yhteisenä äänenä, mutta hajauttaako EK tarkoittamattaan itsensä ajan myötä hajalle, tutkija miettii.
Mikko Nikula