Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset SAK:n Katja Syvärinen: Kaikill…

Katja Syvärinen. Kuva: Jaakko Lukumaa.

Uutinen

SAK:n Katja Syvärinen: Kaikilla on oikeus turvalliseen työelämään

Työelämässä etenkin naisvaltaisilla aloilla kohdataan paljon väkivaltaa. Työnantajilla on vastuu huolehtia siitä, että jokainen työntekijä voi tehdä työtään turvallisesti ja pelkäämättä, muistuttaa SAK:n hallituksen varapuheenjohtaja Katja Syvärinen.

Naisiin kohdistuva väkivalta on yksi maailman yleisimmistä ihmisoikeusloukkauksista. YK:n tilastojen mukaan keskimäärin yli viisi naista kuolee joka tunti perheväkivallan seurauksena maailmanlaajuisesti.

– Suomi ei valitettavasti ole poikkeus. Naisiin kohdistuva väkivalta on merkittävä kansallinen ongelma, SAK:n hallituksen varapuheenjohtaja Katja Syvärinen muistuttaa.

Tilastokeskuksen tietojen mukaan suomalaisista naisista 57 prosenttia on kokenut fyysistä väkivaltaa, uhkailua tai seksuaaliväkivaltaa. Nykyisen tai entisen kumppanin taholta väkivaltaa on kokenut 34 prosenttia naisista. 16 prosenttia naisista Suomessa on joutunut elämänsä aikana raiskauksen uhriksi. Työelämässä useampi kuin joka toinen nainen on kokenut seksuaalista häirintää.

– Väkivaltatilastot ovat hälyttäviä. Naisiin ja tyttöihin kohdistuva väkivalta on vallankäyttöä, jolla rajoitetaan naisten ja tyttöjen asemaa yhteiskunnassa. Naisiin ja tyttöihin kohdistuva väkivalta on ihmisoikeusloukkaus, ja sen vastainen työ on meidän kaikkien yhteinen asia.

Naisiin kohdistuvan väkivallan kitkemiseksi tarvitaan sekä rakenteellisia että asenteellisia muutoksia. Tarvitaan myös pitkäkestoista resursointia sekä läheltä saatavaa apua. Avainasemassa väkivallan vastaisessa työssä ovat julkista valtaa käyttävät tahot.

– Työelämässä etenkin naisvaltaisilla aloilla kohdataan paljon väkivaltaa. Työnantajilla on vastuu huolehtia siitä, että jokainen työntekijä voi tehdä työtään turvallisesti ja pelkäämättä, Syvärinen muistuttaa.

Kansainvälisisillä areenoilla on otettu edistysaskelia väkivallan torjumiseksi työelämässä. YK:n alainen Kansainvälinen työjärjestön (ILO) työkonferenssi hyväksyi vuonna 2019 yleissopimuksen ja sitä täydentävän suosituksen väkivallan ja häirinnän poistamisesta työelämässä.

Yhteensä 36 maata – joista seitsemän on EU:n jäsenvaltioita – on ratifioinut yleissopimuksen. Suomi ei kuulu vielä näiden maiden joukkoon.

Suomen hallitus on kuitenkin torstaina 23. marraskuuta esittänyt yleissopimuksen ratifiointia.

– SAK pitää esitystä tervetulleena. Nyt on viimein aika viedä asia maaliin. Turvallisen työelämän pitää kuulua kaikille – myös meillä Suomessa.

Kansainvälistä naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista päivää vietetään YK:n päätöksellä vuosittain 25. marraskuuta. Päivän tarkoituksena on kiinnittää huomiota naisiin kohdistuvaan väkivaltaan.

Katja Syvärinen puhuu lauantaina vasemmistonaisten valtakunnallisessa seminaarissa Jyväskylässä.

Lähteet