Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Jarkko Elorantaa pyydettiin ja…

Jarkko Elorantaa pyydettiin asettumaan ehdolle jatkamaan SAK:n hallituksen puheenjohtajana.

Uutinen

Jarkko Elorantaa pyydettiin jatkamaan SAK:n puheenjohtajana 

Useat SAK:n jäsenliitot pyysivät tänään perjantaina Jarkko Elorantaa, 57, asettumaan ehdolle SAK:n puheenjohtajaksi seuraavalle nelivuotiskaudelle. 

– Jarkko Eloranta on hoitanut keskusjärjestön puheenjohtajan vaativaa tehtävää kuunnellen ja jämäkästi. Hän on tyylillään saanut liitoilta ja niiden jäsenistöltä vahvan tuen työlleen, SAK:n edustajiston ja PAMin puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen kertoo. 

Jarkko Eloranta on valtiotieteiden maisteri ja tehnyt pitkän uran ay-liikkeessä. Hän on johtanut SAK:ta vuodesta 2016. Eloranta vastasi pyyntöön myöntävästi. 

– Pidän työstäni. SAK:laisen liittoperheen keskinäinen luottamus ja yhteistyö ovat kestäneet ulkoisia paineita. Yhdessä olemme pystyneet vaikeinakin aikoina hoitamaan työntekijöiden edunvalvontaa. Koen, että minulla on yhä annettavaa ja intoa. Asetun mielelläni ehdolle jatkokaudelle, Jarkko Eloranta sanoo. 

Puheenjohtaja valitaan 3.–5. kesäkuuta 2024 pidettävässä SAK:n edustajiston järjestäytymiskokouksessa. Kokouksessa valitaan puheenjohtajan lisäksi edustajiston jäsenet vuosille 2024–2028.