Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset SAK:n edustajisto on koolla to…

SAK:n edustajiston puheenjohtaja on PAM:n puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen. Kuva vuodelta 2020.

Uutinen

SAK:n edustajisto on koolla torstaina ja perjantaina – ohjelmassa myös vaalitentti suurimmille puolueille 

SAK:n edustajiston kaksipäiväinen syyskokous pidetään torstaina ja perjantaina Helsingissä. Kokouksen yhteydessä perjantaina järjestetään eduskuntavaalitentti puolueen puheenjohtajille ja muille edustajille.

Kokous alkaa torstaina kello 10 SAK:n puheenjohtajan Jarkko Elorannan katsauksella ajankohtaisiin työmarkkina-asioihin. Torstain aikana edustajat käyvät myös yleiskeskustelun.

Lisäksi torstaina jaetaan Duunari-stipendit kahdelle ammatistaan ylpeälle SAK:laiselle nuorelle, jotka ovat omalla toiminnallaan kannustaneet nuoria liittymään ammattiliiton jäseneksi.  

SAK:n jäsenliitot ovat jättäneet edustajistolle seitsemän esitystä. Tutustu liittojen esityksiin ja SAK:n hallituksen lausuntoihin.  

Seuraa kokousta ja vaalitenttiä netistä

Voit seurata edustajiston kokousta suorana SAK:n nettisivuilta tai YouTuben SAKtuubi-kanavalta. Samojen linkkien kautta löytyy tallenne ensimmäisen kokouspäivän jälkeen.

Kuuden suurimman puolueen puheenjohtajat tai muut edustajat ovat tentattavana perjantaina kello 9–10.30. 

Tenttiin osallistuvat muun muassa puheenjohtajat Sanna Marin (SDP), Annika Saarikko (keskusta) ja Li Andersson (vasemmistoliitto). Tentin juontaa Journalisti-lehden päätoimittaja ja tietokirjailija Maria Pettersson.

Voit seurata vaalitenttiä SAK:n nettisivuilta tai YouTuben SAKtuubi-kanavalta. Vaalitentin voi katsoa myös jälkikäteen tallenteena YouTubesta.

SAK:n edustajiston kokouksen ja vaalitentin aihetunnus sosiaalisessa mediassa on #SAKedustajisto.

Edustajiston kokouksen ohjelma.

Edustajisto on SAK:n ylin päättävä elin ja se kokoontuu sääntömääräiseen kokoukseen kaksi kertaa vuodessa. Edustajistossa on 113 varsinaista jäsentä SAK:n jäsenliitoista. Edustajiston puheenjohtajana toimii Palvelualojen ammattiliiton PAM:n puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen.