Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Aikuiskoulutusta pitää uudista…

Työnantajien kustantama henkilöstökoulutus ei jakaudu tasaisesti, vaan työntekijäasemassa olevat saavat sitä selvästi muita ryhmiä vähemmän. Kuva iStock.

Uutinen

Aikuiskoulutusta pitää uudistaa – nyt se on liian jäykkää ja vaikeaa, sanoo SAK:n Mikko Heinikoski

Opiskelun ja oman osaamisen päivittämisen työn ohessa pitäisi olla helppoa ja sujuvaa. Tämän takia aikuiskoulutus on pantava uusiksi, sanoo SAK:n koulutus- ja työllisyysasioiden päällikkö Mikko Heinikoski.

Miksi aikuiskoulutusta on tärkeää uudistaa?

Aikuiskoulutusta pitää uudistaa, koska meillä on noin 600 000 aikuista, joilla on puutteita jopa perustaidoissa, kuten lukemisessa ja kirjoittamisessa, aloittaa SAK:n Mikko Heinikoski. Haasteet niissä kasvattavat merkittävästi riskiä jäädä työttömäksi. Siksi tarvitaan ihan ensin perustaitotakuu, joka varmistaisi kaikille riittävän osaamisen.

– Käynnissä on työelämän ja teknologian murros, ja moni aikuinen työssäkäyvä tarvitsisi paremmat digitaidot.

Työssä käyville uuden opiskelu on nykyään jäykkää ja hankalaa, eikä opintotarjonta sovi kaikille. Koulutukset ovat pitkiä, ja liian usein ainoana vaihtoehtona on jäädä pois töistä kokonaan lisäkoulutuksen ajaksi. 

– Se ei ole tätä päivää, ja monille se on yksinkertaisesti mahdotonta. Esimerkiksi duunaritaustaiset miehet loistavat aikuiskoulutuksessa liian usein poissaolollaan, vaikka juuri he tarvitsisivat lisäosaamista, Heinikoski sanoo.

Siksi työmarkkinakeskusjärjestöt ovat esittäneet yhdessä aikuiskoulutustuen uudistamista. Koko koulutusjärjestelmää pitäisi muuttaa niin, että työn ja opiskelun yhdistäminen olisi joustavaa ja helppoa. Se vaatii muutosta paitsi opintotarjonnassa, myös ajattelussa. 

– Ei aina tarvitse tehdä tutkintoa tutkinnon perään. Osaamista voi kehittää työpaikalla ja työn ohessa, ja nykyisiä koulutuksia voisi paloitella lyhyemmiksi jaksoiksi.

Ovatko muutkin kuin SAK heränneet epäkohtaan?

Iso kuva muutoksen tarpeesta on yhteinen, Mikko Heinikoski uskoo. Niin poliitikot, elinkeinoelämä kuin työmarkkinajärjestöt tietävät, että aikuiset tarvitsevat uutta osaamista ja nykyistä joustavampia koulutusmahdollisuuksia. Jatkuva oppiminen on kaikkien huulilla. 

– Käytännössä aikuiskoulutus jää helposti nuorten varjoon. Nuoret ovat valtavan tärkeitä, eikä asioita saa laittaa vastakkain, mutta onhan se niin, että poliitikot puhuvat mieluummin nuorista, Heinikoski pohtii. 

Jo työelämässä olevia aikuisia on kuitenkin paljon. He tarvitsevat omanlaisiaan palveluita ja tukea oman osaamisensa näkemiseen ja kehittämiseen. 

Miten SAK on ajanut asiaa?

Aikuiskoulutuksen uudistaminen tarkoittaa esimerkiksi perustaitotakuuta kaikille, henkilöstökoulutuksen lisäämistä, aikuiskoulutustuen uudistamista, alan vaihtoa helpottavia avoimia ammattikouluja ja uraohjauksen lisäämistä, Mikko Heinikoski luettelee. Näiden asioiden puolesta SAK kampanjoi ja vaikuttaa neuvottelupöydissä juuri nyt.

SAK on tehnyt jo aiemmin työtä esimerkiksi sen eteen, että työttömien omaehtoinen opiskelu on nykyään mahdollista pelkällä ilmoituksella kuuteen kuukauteen saakka.

Juuri nyt SAK ajaa myös ennakoivaa muutosturvaa, joka tarvitaan aloille, joita työn murroksen ja ilmastonmuutoksen kaltaiset megatrendit eniten koskevat. 

– Lobbaamme esimerkiksi sen puolesta, että irtisanottu työntekijä pääsisi keveämmillä ehdoilla muutosturvan piiriin ja saisi pidemmän muutosturvakoulutuksen. Lisäksi työntekijän pitää itse saada valita oma koulutuksensa, eikä työnantaja saa tehdä sitä hänen puolestaan, Heinikoski kertoo. 

Miten asia etenee?

Haluamme saada tavoitteitamme eteenpäin ripeästi, ja moni niistä onnistuu jo hienosäätämällä nykysysteemiä, Mikko Heinikoski sanoo. 

– Esimerkiksi joustavammat ja nopeammat koulutukset voi järjestää nykymallin sisällä. 

Muutosturvatakuu, matalasti koulutettujen aikuisten osaamistasoa parantava perustaitotakuu ja maahanmuuttajien kielikoulutuksen vahvistaminen ovat SAK:n päätavoitteita koulutuksen saralla eduskuntavaaleissa. Tavoitteena on saada ne seuraavaan hallitusohjelmaan.

Veera Luoma-aho