Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Mitä iloa on ILO:sta? – Kolme …

Ammattijärjestöjen kansainvälinen kattojärjestö ITUC julkaisee vuosittain kartan, joka havainnollistaa työntekijöiden oikeuksien toteutumista ja loukkauksia maailmanlaajuisesti. Kuvan kartta on vuodelta 2018. Kuva ITUC.

Uutinen

Mitä iloa on ILO:sta? – Kolme kysymystä 100 vuotta täyttävästä Kansainvälisestä työjärjestöstä

Kansainvälinen työjärjestö ILO täyttää tänä vuonna 100 vuotta. ILO toimii kolmikantaperiaatteella eli sen kokouksiin osallistuvat työntekijöiden, työnantajien ja valtioiden hallitusten edustajat. SAK:n lakimies Paula Ilveskivi vastaa kolmeen kysymykseen järjestön tehtävistä.

Mitä hyötyä ILO:sta on suomalaisille palkansaajille?

– ILO:n sopimukset, suositukset, julistukset ja muut asiakirjat ovat osa kansainvälistä ihmisoikeusjärjestelmää. Sopimukset ovat oikeudellisesti velvoittavia ja muodostavat työelämän minimisäännöt, joita valtiot eivät saisi alittaa. Ne toimivat siis perälautana myös suomalaisille palkansaajille.

Paula Ilveskivi.

– Globaalien tuotantoketjujen valvonnassa on otettu pieniä edistysaskelia ja tämä hyödyttää palkansaajia ympäri maailmaa. Tässä myönteisessä kehityksessä ILO:lla on tärkeä rooli.

Kuinka hyvin maat sitoutuvat ILO:n sopimuksiin?

– Valitettavasti on monia maita, jotka eivät ole ratifioineet ILO:n sopimuksia eli saattaneet niitä osaksi kansallista oikeusjärjestystä. ILO:n sopimukset kieltävät muun muassa lapsityövoiman käytön ja pakkotyön, mutta tiedämme että molempia esiintyy.

– Suomessa on kuluvalla hallituskaudella nähty yrityksiä hyökätä työntekijöiden kollektiivista neuvotteluoikeutta vastaan. Sipilän hallitus pyrki pakkolakien yhteydessä rajoittamaan työntekijöiden kollektiivista neuvotteluoikeutta työnantajapuolen hyväksi. Tämä olisi ollut vastoin ILO-sopimuksissa turvattua neuvotteluoikeutta.

Mikä on järjestön tämän hetken ykköshaaste?

– Työnantajapuoli ja osa hallituksista ei haluaisi sopia uusia sitovia sopimuksia vaan vain suosituksia ja päätöslauselmia. Tämä on tullut esiin muun muassa häirinnän ja väkivallan kieltoa koskevissa neuvotteluissa. 

– YK:n järjestöistä ILO on poikkeuksellinen, sillä se toimii kolmikantaperiaatteella. Tämä periaate on tärkeää säilyttää jatkossakin.