Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset #Äänityöttömälle -mielenilmauk…

Äänityöttömälle-tapahtuma Senaatintorilla. Kuvaaja: Sergei Julle / SAK.

Uutinen

#Äänityöttömälle -mielenilmaukseen osallistui noin 10 000 ihmistä

Useat SAK:n jäsenliitot ovat järjestäneet tänään perjantaina työnseisauksia, jotka kestävät enimmillään vuorokauden. Niihin osallistuu arviolta noin 200 000 työntekijää.

SAK:n Helsingin Senaatintorilla tänään järjestämään #Äänityöttömälle -mielenilmaukseen osallistui poliisin arvion mukaan noin 10 000 ihmistä.

–  Olemme tyytyväisiä osallistujamäärään. Mielenilmaus polkaistiin pystyyn nopealla aikataululla. On hienoa, että ihmisiä osallistui siihen ympäri Suomea, iloitsee SAK:n järjestöpäällikkö Eija Harjula.

Mielenilmauksella SAK vauhditti vaatimustaan aktiivimallin perumisesta. Työttömien karensseja kiristävän aktiivimalli kakkosen valmistelu on myös keskeytettävä.

Suomen suurin palkansaajajärjestö kiittää kaikkia mielenilmaukseen osallistuneita. Ääni työttömien puolesta kuului tänään vahvasti.

Katso tallenne mielenilmauksesta

Tallenne Youtubessa

#Äänityöttömälle-mielenilmaus aktiivimallia vastaan – Mitä, missä, milloin ja miksi