Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Uusi jäsenmikrokampanja käynti…

Uutinen

Uusi jäsenmikrokampanja käyntiin syksyllä

SAK:ssa vireillä useita tietoyhteiskuntavalmiuksia edistäviä hankkeita

SAK käynnistää uuden jäsenmikrokampanjan ensi syksynä. Parhaillaan SAK neuvottelee laitetoimittajien kanssa. Laitekokoonpanot ja tarkempi aikataulu ovat selvillä elokuun loppuun mennessä.

Jäsenmikrokampanja suunnataan erityisesti niille SAK:n jäsenille, jotka arvostavat sitä, että saavat SAK:n jäsenmikropaketin kautta kerralla kaiken tarvitsemansa tukipalveluja myöten. Kampanjasta tehdään pysyvä, jolloin paketit ovat jatkuvasti tarjolla jäsenetuna. Pakettien kokoonpanot tarkistetaan useamman kerran vuodessa.

Jäsenmikrokampanjan lähtökohtana on antaa SAK:n jäsenille ja heidän perheenjäsenilleen mahdollisuus päästä mukaan tietoyhteiskuntakehitykseen kohtuullisin kustannuksin. Kampanjan avulla pyritään myös lisäämään jäsenten vuorovaikutusmahdollisuuksia verkon avulla. Esimerkiksi paikallista toimintaa voidaan kehittää järjestämällä verkon kautta kokouksia, tiedotusta, koulutusta, jäsenkyselyjä ja keskusteluja.

Jäsenmikrokampanja nivoutuu myös SAK:n tavoitteeseen saada tietoverkko kaikkien luottamushenkilöiden ulottuville. Alkavan edustajakokouskauden aikana kaikille SAK:n luottamusmiehille, työsuojeluvaltuutetuille ja paikallisjärjestöille on tarkoitus saada Internet-yhteys ja sähköpostiosoite.

SAK:n ensimmäinen jäsenmikroprojekti aloitettiin keväällä 1998 ja sitä jatkettiin vielä kahdessa vaiheessa seuraavana vuonna. Projektin aikana jäsenmikropaketteja tilattiin yhteensä noin 15 000 kappaletta.

SAK:n viimesyksyisen jäsenkyselyn mukaan SAK:laisista joka kuudes (17 %) suunnitteli tietokoneen hankkimista vuoden sisällä melko tai erittäin todennäköisesti. Luottamustehtävissä olevista tietokoneen hankkimista suunnitteli joka neljäs (24 %).

Verkkopohjaista koulutusta ja tekstiviestikyselyjä

SAK on tämän vuoden aikana käynnistämässä suuren joukon muitakin jäsenkuntansa tietoyhteiskuntavalmiuksia edistäviä hankkeita. Tammikuussa avattiin SAK:n uuden Internet-palvelun ensimmäinen vaihe, jonka keskeisiä tavoitteita ovat olleet toiminnallisuus ja vuorovaikutteisuus. Yhteyksiä jäsenistöön on palvelussa lisätty esimerkiksi ilmaisen Internet-liittymän ja sähköpostiosoitteen avulla, sähköisillä palautelomakkeilla sekä keskustelupalstan kautta.

SAK:n uudella Internet-palvelulla on ollut keskimäärin 2 000 – 3 000 eri kävijää viikossa. Myöhemmin tänä vuonna palveluun liitetään jäsenille suunnattu sähköpostilista. Internet-palvelun kautta tarjotaan myös sähköisesti välitettäviä jäsenetuja.

SAK on myös tekemässä tietoturvaohjelmistoyhtiö Symantecin kanssa sopimusta, jonka perusteella SAK:laiset liitot voivat tarjota jäsenilleen Nortonin Internet-turvapakettia jäsenetuhintaan. Internet-turvapaketti käsittää virustorjuntaohjelman, lasten Internet-käytön valvontaohjelman, palomuuriohjelman, Internet-tietosuojaohjelman sekä mainostenestotoiminnon. Paketin voi tilata SAK:n ja sen jäsenliittojen Internet-palvelujen kautta myöhemmin tänä kesänä.

SAK on rakentamassa yhdessä Soneran kanssa mallia, jossa jäsenten näkemyksiä ajankohtaisista aiheista voidaan mitata matkapuhelinten ja tekstiviestien avulla. Menetelmä tekee mahdolliseksi pikakyselyt, jossa tulos on selvillä muutamien tuntien kuluttua siitä, kun kysely on lähetetty jäsenille eteenpäin.

Myös SAK:n koulutustoiminnassa on vireillä useita uutta tietotekniikkaa hyödyntäviä hankkeita. Verkkopohjaista koulutusta on SAK:ssa kokeiltu uusille ammattiliiton jäsenille suunnatun Uuden ajan ay-koulun verkkoversiossa. Neljällä SAK:laisella opistolla ja Aktiivi-Instituutilla on lisäksi tietoyhteiskuntaohjelmaan kuuluva virtuaalikouluhanke, jonka tarkoitus on kehittää ammattiyhdistysliikkeen tietoverkkopohjaista koulutusta ja kokeilla uusia opiskelumuotoja. Erityisesti pyritään kehittämään luottamusmieskoulutukseen tarkoitettua verkkopohjaista oppimisympäristöä ja pedagogisia menetelmiä. Hanke kestää vuoden 2001 loppuun. SAK on ollut kehittämässä verkkopedagogiikkaa myös Euroopan ammattiyhdistysakatemian ETUCO:n yhteisen hankkeen puitteissa.

Lisätietoja

Verkkotiedottaja Pauli Vento, puh. 040-522 3611, pauli.vento@sak.fi
Koulutussuunnittelija Hannu Rosengrén, puh. 040-580 8924, hannu.rosengren@sak.fi
Osastopäällikkö Eero Heinäluoma, puh. 0400-463 870