Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Tutkijaryhmä selvittämään asbe…

Uutinen

Tutkijaryhmä selvittämään asbestitautien taustoja ja korvauksia (18.12.2000)

Kolmen yliopiston yhteistyönä on asetettu työryhmä tutkimaan asbestitautien taustoja ja korvausoikeudenkäyntejä.

– Asbestitauteihin kuolee tänä päivänä Suomessa 100-200 henkilöä vuodessa. Siten asbesti on aiheuttanut kaikkien aikojen suurimman työympäristö-katastrofin, joka on aiheuttanut paljon inhimillisiä kärsimyksiä ja on tullut yhteiskunnallemme kalliiksi, toteaa SAK:n lakimies Arjo Suonperä.

Suonperän mukaan lääketiede on tuntenut asbestin erittäin vaaralliseksi aineeksi jo viime vuosisadan alkupuoliskolta. 1950-luvun alussa oli asiasta jo runsaasti todistettua tutkimustietoa ja nämä asiat opetettiin silloin lääketieteen opiskelijoille samalla tavalla kuin nykyään.

– Asetetun tutkijaryhmän on nyt tarkoitus selvittää, miten ylipäätään on päässyt tapahtumaan tällainen onnettomuus, joka vaatii vuosittain suunnilleen yhtä paljon kuolonuhreja kuin huumeet. Toinen ryhmän päätutkimuskohde on asbestitautien korvausoikeudenkäynteihin liittyvän oikeuskulttuurin tutkiminen, Suonperä sanoo.

SAK esitti poikkitieteellisen yliopistotasoisen tutkijaryhmän asettamista noin vuosi sitten. Nyt asetetun työryhmän varsinaisia jäseniä ovat Turun yliopiston professori Pekka Saukko, joka on myös tutkimuksen lääketieteellinen johtaja, Lapin yliopiston professori Juha Pöyhönen tutkimuksen oikeustieteellisenä johtajana sekä Tromssan yliopiston patologian professori Ari Rinne, joka on tutkimuksen johtaja. Ryhmän neuvonantajiksi nimettiin dosentti Antti Tossavainen, Kuopion yliopistosta (Työterveyslaitos, Helsinki), professori Leif Jörgensen Tromssan yliopistosta, professori Veli-Pekka Lehto Oulun yliopistosta, johtava lääkäri Jorma Martikainen Pohjois-Suomen Syöpäyhdistyksestä sekä kansanedustaja ja eduskunnan ympäristövaliokunnan puheenjohtaja kirurgi Pentti Tiusanen.

Tutkimus tehdään akateemisen tutkimuksen ehdoin ja kriteerein. Hankkeen ehtona on, että ryhmä saa rahoittajan tutkimuksiinsa.

Ryhmään palkataan kahdeksi vuodeksi kaksi väitöskirjatekijää, yksi lääkäri ja yksi juristi. Lisäksi työryhmä konsultoi tutkimuksen aikana tarpeen mukaan yhteiskuntatieteilijöitä ja keuhkosairauksiin perehtyneitä kliinikoita sekä vakuutusyhtiöitä ja työmarkkinajärjestöjä.

Lisätietoja:
Lakimies Arjo Suonperä, puh. (09) 7721 408