Palkansaajajärjestöt: Työterveyslaitoksen rahoitusvaje uhkaa työurien pidentämistä
Palkansaajakeskusjärjestöt arvostelevat hallituksen päätöstä leikata tutkimusrahoitusta sosiaali- ja terveysministeriön (STM) hallinnonalan laitoksilta.
SAK, STTK ja Akava arvioivat, että erityisen ankarina muun muassa Työterveyslaitokseen kohdistuvat leikkaukset vaarantavat koko laitoksen toiminnan ja itsenäisyyden. STM:n tänään julkistamien lukujen mukaan vuonna 2015 tutkimusbudjetti pienenisi noin 30 miljoonaa euroa, josta Työterveyslaitoksen osuus saatujen valtionapujen suhteen perusteella olisi noin kolmasosa.
– Työterveyslaitokselle näin raskas isku merkitsisi nykyisen tutkimustyöhön käytettävän valtionavun katoamista lähes kokonaan. Ehtona ulkopuolisen tutkimusrahoituksen saamiselle on kuitenkin poikkeuksetta tietty osuus omaa rahoitusta. Tämän puuttuminen tyrehdyttää käytännössä kokonaan innovatiivisen tutkimustyön, järjestöt painottavat.
– Hallitus on sitoutunut pidentämään työuria yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa. Siihen tarvitaan tutkimusta, koulutusta sekä tiedotusta suomalaisten työkyvyn tueksi ja työpaikkojen parhaaksi. Tässä Työterveyslaitos on ainutlaatuinen asiantuntijaorganisaatio Suomessa.
Järjestöt edellyttävätkin hallitukselta, että se turvaa Työterveyslaitoksen rahoituksen myös tulevaisuudessa.
Lisätietoja
- SAK, kehittämispäällikkö Juha Antila, puh. 050 575 1790
- STTK, sosiaali- ja terveyspoliittinen asiantuntija Riitta Työläjärvi, puh. 040 8272 988
- Akava, edunvalvontajohtaja Maria Löfgren, puh. 040 568 2798