Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Eläke- ja työttömyysturvauudis…

Uutinen

Eläke- ja työttömyysturvauudistuksissa oikeutta nuorille ja pätkätyöntekijöille!

SAK:n nuorisosihteeri Eija Harjula: Keskeisten järjestelmien tausta-ajatuksena on edelleen vanha, 60-luvun työsuhdemalli

– Työmarkkinoiden yli on viimeisien vuosien aikana käynyt voimakas muutosmyrsky. Kokoaikainen ja pitkäaikainen työsuhde on tämän päivän nuorille lähinnä utopiaa; he, koulutustaustastaan riippumatta aloittavat työuransa yhä useammin erilaisissa pätkätöissä. Jopa 60 prosenttia uusista työsuhteista on joko määrä- tai osa-aikaisia ja etenkin nuoret naiset joutuvat kohtaamaan työelämässä pätkätyöläisen epävarman aseman. Kun nuoren tulevaisuus töiden jatkumisen suhteen on korkeamman käsissä, vaikeutuu ja hidastuu heidän integroitumisensa työyhteisön jäseneksi. Samalla esim. itsenäisen elämän aloittaminen, perheen perustaminen ja siihen liittyvien isojen taloudellisten ratkaisujen tekeminen sisältävät usein melkoisia riskejä.

– Rakennemuutoksen myötä aika on ajanut monien sosiaaliturvaelementtien ohi. Ne luotiin ja rakennettiin elämänuran mittaisten työsuhteiden aikana, eivätkä niiden perusteet enää vastaa todellisuutta. On täysin kestämätöntä, että keskeisten järjestelmien tausta-ajatuksena on vanha, 60-luvun työsuhdemalli, vaikka kansalaisia tänään kannustetaan, jopa vaaditaan, opiskelemaan, tekemään töitä, vaihtamaan alaa ja uraa, opiskelemaan ja työskentelemään ulkomailla, toimimaan yrittäjänä jne.

– Onkin erittäin perusteltua vihdoinkin ajanmukaistaa myös työeläkejärjestelmää. On vaikea nähdä järkisyitä elämänuran mittaisen laskenta-ajan vastustukselle. Onko vastalauseiden taustalla pelko oman, jo ansaitun eläkkeen leikkaantumisesta? Tämä pelko on nähdäkseni täysin turha, sillä jo ansaittuihin eläkkeisiin ei remontinkaan yhteydessä ole tarkoitus puuttua. On puhtaasti oikeudenmukaisuuskysymys, millä tavoin työuraansa vasta aloittelevien eläkkeet aikanaan lasketaan. Takaako järjestelmä heille oikeudenmukainen lopputuloksen vai riippuuko eläkkeen suuruus jatkossakin maksettujen maksujen sijaan siitä kuka maksaa, milloin maksaa ja minkälaisissa työsuhteissa eläkepalkkansa ansaitsee.

– Uudistuksen yhteydessä poistettava täysin keinotekoinen 23-vuoden ikäraja. Nykysäännösten mukaan jokaisesta 14-vuoden jälkeen tehdystä työstä maksetaan työeläkemaksuja, mutta oma eläke lähtee kertymään vasta 23-vuotiaana. Varhain työuransa aloittava nuori ehtii maksaa maksuja toisten hyväksi kymmeniä tuhansia markkoja.

– Työttömyysturvan uudistamistarpeita varten perustettiin tupon yhteydessä työryhmä, joka on työnsä loppusuoralla. Sen asialistalla on nuorten työntekijöiden kannalta yksi asia ylitse muiden. Työssäoloehto on palautettava takaisin kuuteen kuukauteen nykyisestä kymmenestä. Nykyinen kerryttämissääntö on juuri etenkin nuorten ja pätkätyöläisten kannalta erittäin epäoikeudenmukainen; käytännössä ansioturvan piiriin pääseminen on hyvin hankalaa, monissa tapauksissa jopa mahdotonta. Kuitenkin edelleenkin kyse on väestöryhmästä, jolla välttämättömät elinkustannukset ovat korkeimmillaan, mutta tulot alhaisimmillaan.

Lisätietoja

Nuorisosihteeri Eija Harjula, puh. (09) 7721 412
Eläkkeet: sosiaalipoliittinen sihteeri Kaija Kallinen, puh. (09) 7721 444
Työttömyysturva: lakimies Janne Metsämäki, puh. (09) 7721 437