Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Timo Räty aloitti AKT:n puheen…

Uutinen

Timo Räty aloitti AKT:n puheenjohtajana

”Ihmisten arkeen saatava muutoksia”

Timo Räty

Oikeustieteen kandidaatti Timo Räty aloitti Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliiton AKT:n puheenjohtajana huhtikuun alussa. 36-vuotias Räty siirtyi uuteen tehtäväänsä liiton vastaavan lakimiehen paikalta.

Uusi puheenjohtaja näkee ruohonjuuritasolla merkkejä suuresta käänteestä: nyt keskustellaan taas yhteiskunnan kehittämisestä, ei suojaverkkojen purkamisesta. Ay-liikkeen on nyt saatava aikaan ihmisten arjessa näkyviä muutoksia, jotka lujittavat kehitystä kohti hyvää yhteiskuntaa.

– Ay-liikkeessä on koko sen olemassaolon ajan käyty voimakasta arvokeskustelua. Nyt tätä keskustelua tulisi nostaa yhä enemmän julkisuuteen, koska muun yhteiskunnan arvokeskustelu on jotenkin vinksahtanut. Talouteen nojaavan ihmiskäsityksen ja ideologian edustajat ajattelevat, että ihmisten hyvinvoinnin edistäminen onkin kehityksen jarruttamista. Sellainen ajatuksenkulku on hirveän huolestuttavaa, toteaa Timo Räty.

Ay-liike on pyritty leimaamaan pelkäksi vakuutuslaitokseksi työttömyyden varalta. Räty muistuttaa, että ay-liikkeen keskeinen menetelmä ihmisten taloudellisen hyvinvoinnin tuottajana on sopimuspolitiikka.

– Jäsenten toimeentulon varmistaminen sopimuspolitiikan kautta on se tehtävä, jota kukaan muu ei voi hoitaa. Ay-liike on toiminut monessakin yhteydessä hyvin voimakkaana ankkurina sitä vastaan, että tärkeitä arvoja – oikeudenmukaisuutta ja oikeutta kohtuulliseen toimeentuloon – ei voida viedä ihmisiltä pois. Ay-liike on viime vuosikymmeninä huolehtinut tästä tehokkaasti, ja se on kismittänyt suunnattomasti joitakin piirejä. Lakko-oikeuksien rajoittamisella, sopimuspolitiikan hajauttamisella yrityskohtaisiin sopimuksiin ja vastaavilla keinoilla on pyritty ay-liikettä nujertamaan, mutta joka kerta vastustajat ovat joutuneet myös lyömään päätä seinään. Ja näin käy tulevaisuudessakin, lupaa Räty. – Meitä ei voi uittaa kölin alta!

Suurtyöttömyyden nitistäminen ja kehitys kohti täystyöllisyyttä on edelleen yksi ay-liikkeen päätavoitteista. Viime vuosina kehitys on ollut oikean suuntaista. Jatkossa tarvitaan sekä työllistäviä toimia yhteiskunnan eri tahoilla että työelämän laatuun liittyviä parannuksia ja muuhun yhteiskuntarakenteeseen liittyviä uudistuksia.

Kaikessa ajetaan jäsenen asiaa

Keskustelu ammattiyhdistysliikkeen merkityksestä ja tehtävistä on joskus liikkeenkin piirissä hieman epätäsmällistä. Timo Rädyn mukaan eri toimijoilla on omat roolinsa, jotka painottuvat eri tavalla. Sopimusturvaan liittyvä rooli on vahvimmillaan liittotasolla. Ammattiosaston ja erityisesti työpaikan tasolla korostuu yksittäisen ihmisen rooli. Keskusjärjestötasolla korostuu taas enemmän yleisiin yhteiskunnallisiin asioihin vaikuttaminen. Kaikki tehtävät liittyvät tietysti toisiinsa kaikilla tasoilla.

– Kaikessa ajatellaan jäsenen asiaa, mutta konkreettinen menetelmä ja asian keskipiste määrää, millä tasolla. Ne eivät sulje toisiaan pois, toteaa Räty.

Timo Rädyn mielestä ei ole pahitteeksi, että niin kuljetusliittojen kotimaisissa ja kansainvälisissä organisaatioissa kuin keskusjärjestötasollakin tiedostetaan ay-liikkeen – yhteiskunnallisen uudistusliikkeen – syvä arvoperusta.

Eino Nykänen
AKT:n tiedottaja