Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset SAK:n hallitus: Suomalaisen me…

Uutinen

SAK:n hallitus: Suomalaisen merenkulun tulevaisuus vaarassa

SAK:n hallitus arvioi maanantaisessa kokouksessaan hallituksen ensi vuotta koskevaa budjettiesitystä. Vaikka budjetin työllisyyspainotusta on SAK:n hallituksen mielestä vielä tarpeen vahvistaa, pidettiin linjaltaan lievästi elvyttävää budjettiesitystä kokonaisuutena oikeansuuntaisena.

SAK:n hallituksen kokouksessa oltiin kuitenkin erittäin huolissaan siitä, että merenkulun toimintaedellytykset jäivät budjettiriihessä edelleen avoimiksi. Keskustelussa arvioitiin, että hallituksen päättämättömyys merenkulun tukipaketin mitoituksessa ja erityisesti Suomen ja Ruotsin harjoittama erilainen merenkulkupolitiikka uhkaavat koko elinkeinon tulevaisuutta maassamme. SAK:n hallitus pitääkin välttämättömänä, että vastuu suomalaisen merenkulun kohtalosta budjettivalmistelussa ymmärretään ja budjettiin sisällytetään sellainen merenkulun tukipaketti, jolla Suomen merenkulun toimintaedellytykset saadaan vastaamaan keskeisten naapurimaidemme, ennen muuta Ruotsin, tilannetta.

SAK:n hallituksen kokouksessa käydyssä keskustelussa pidettiin myönteisenä, että hallitus kunnioitti tulosopimuksen yhteydessä tekemiään työttömyysturvalinjauksia. Kokouksessa pidettiin tärkeänä, että työttömyysturva- ja eläkekysymyksistä voidaan syksyn kuluessa saada aikaan työllisyyttä ja oikeudenmukaisuutta tukeva kokonaisuus. SAK edellyttää, että myös muut järjestöt ovat omalta osaltaan valmiit tekemään työttömyysturvaa ja varhaiseläkkeitä koskevat omat ehdotuksensa tämän syksyn aikana.

Maan hallitus on aiemmin sitoutunut jatkamaan köyhyyden ja vähäosaisuuden poistamiseen tähtäävää toimintalinjaansa. Työn ohella todellinen köyhyyslääke on kohtuullisesta työttömyysturvasta huolehtiminen. Työttömyysturvaan tehtävien leikkausten sijasta on ansioturvan työssäoloehto tarpeen palauttaa kuuteen kuukauteen, jolloin iso osa nykyisistä toimeentulotukimenoista säästyisi.

SAK:n hallitus sai kokouksessaan selvityksen EU-laajentumisneuvottelujen etenemisestä. SAK:ssa valmistellaan parhaillaan raporttia itälaajentumisesta ja sen vaikutuksista. Raportti julkistetaan sen valmistuttua tulevan syksyn aikana.