Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset SAK:n apulaisjohtaja Matti Vii…

Uutinen

SAK:n apulaisjohtaja Matti Viialainen: Johannesburg askel eteenpäin

YK:n kestävän kehityksen huippukokous järjestettiin Johannesburgissa 26.8.-4.9.

Viime viikolla Johannesburgissa päättynyt kestävän kehityksen huippukokous oli ay-liikkeen näkökulmasta askel eteenpäin. Vaikka työntekijöiden perusoikeuksien tunnustamisessa ja yritysten yhteiskuntavastuun korostamisessa edettiin vain jonkin verran, ei kokousta missään tapauksessa voi pitää turhana. Kokouksen energialinjauksetkin vastaavat hyvin Suomen jo omaksumaa monipuolisen, puhtaamman energiatuotannon linjaa, mikä on tärkeää kasvihuoneilmiön torjumiseksi.

Sosiaalinen ja taloudellinen kehitys ihmiskunnan tulevaisuuden turvaamisessa tuli nyt vahvemmin esille sekä toimintaohjelmassa että kokouspuheissa kuin vielä kymmenen vuotta sitten Riossa, joka korostetusti oli ympäristökokous. Onkin tärkeää, että kestävän kehityksen kolme perustekijää – taloudellinen ja sosiaalinen edistys sekä ympäristö – ovat tasapainossa. Siksi työntekijöiden oikeuksien suojelu ja työllisyyden parantaminen köyhyyden voittamiseksi ovat yhtä tärkeitä näkökohtia päätöksenteossa kuin ympäristönsuojelu.

Kansainvälisen kaupan ja investointien vapauttaminen edellyttää, että kunnioitetaan työntekijöiden perusoikeuksia siten kuin ne on määritelty Kansainvälisen Työjärjestön, ILO:n sopimuksissa. Vaikka kehitysmaaryhmä vastustaakin työelämän minimiehtojen sisällyttämistä kansainvälisen kaupan pelisääntöihin, on ay-liikkeen jatkettava työtä perustavaa laatua olevien ihmisoikeuksien turvaamiseksi alkaneissa WTO-neuvotteluissa työläisille kaikkialla maailmassa.

Apulaisjohtaja Viialainen osallistui Suomen valtuuskuntaan SAK:n nimeämänä edustajana.