Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset AKT: Viranomaisten keskeytettä…

Uutinen

AKT: Viranomaisten keskeytettävä herkemmin liian pitkät ajot

Kuva: Ville Juurikkala

Kuljetustyöntekijöiden maailmanlaajuinen toimintapäivä 15.10.2002 kiinnittää huomiota ajoväsymyksen vaaroihin

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT haluaa viranomaisilta tiukempia otteita ajoväsymyksen torjuntaan. Liiton mielestä ajo- ja lepoaika-asetusta rikkoneiden matkanteko on keskeytettävä aikaisempaa herkemmin. Vain tehokkailla sanktioilla saadaan kuljetusliikkeet sekä kuljetuspalveluja ostava kauppa ja teollisuus muuttamaan käyttäytymistään.

– Kuorman myöhästyminen herättää kuljetuksen ostajan huolehtimaan kuljettajien työaikojen lainmukaisuudesta, sanoo AKT:n järjestö- ja koulutussihteeri Juhani Salmela.

Voimassa oleva lainsäädäntö antaa poliisille oikeuden keskeyttää liian kauan ajaneen matkanteon ja määrätä kuljettaja pitämään lepotaukonsa. AKT:n tietojen mukaan Keski-Euroopassa vastaavaa säädöstä sovelletaan herkemmin kuin Suomessa.

Salmelan mukaan poliisin ja työsuojeluviranomaisten nykyisin yleisesti käyttämät sanktiot eivät riitä kohentamaan raskaan maantieliikenteen työolosuhteita turvalliselle ja terveelliselle tasolle. Lievät sakot ja pelkät muistutukset laittomia ylitöitä teettävien yritysten kanssa eivät pure logistiikkaketjun avainlenkkiin, kuljetuspalvelua ostaviin yrityksiin.

Maantiekuljetuksissa työaikakuri retuperällä

Juhani Salmela muistuttaa, että työsuojeluviranomaisten tarkastuskertomuksissa kuljetusala osoittautuu vuosi toisensa jälkeen kehnoimmin työaikasuojelusta huolehtivaksi toimialaksi. Salmelan mukaan työsuojelupiirien tarkastuksissa vain hieman useammassa kuin joka toisessa kuljetusyrityksessä työaikakirjanpito oli kunnossa.

Joka neljännessä tarkastetussa kuljetusyrityksessä ylityön teettämismääriä ei voitu selvittää. Korkein yksittäinen ylityömäärä oli 1 496 tuntia – kuljetusalalta sekin. Kevään 2002 alkupuolen tarkastuksissa kaikkiaan 12 yrityksessä teetettiin ylitöitä enemmän kuin 700 tuntia. Näistä yrityksistä 9 toimi kuljetusalalla.

Salmela kertoo, että melko usein AKT:n selviteltäväksi on tullut tapauksia, joissa autonkuljettaja on kahdessa vuodessa työskennellyt yli 6 000 tuntia. Kuljettaja on ollut töissä keskimäärin lähes 14 tuntia päivässä kuutena päivänä viikossa ilman lomia. Vaikka kaikki mahdolliset lain sallimat ylityöt käytettäisiin, tuntimäärä ei saisi kahdessa vuodessa juurikaan ylittää 4 000 tuntia.

AKT jalkautuu satamiin ja raskaan liikenteen huoltoasemille

Kuljetusalan työntekijöiden maailmanlaajuinen järjestö ITF nostaa tänäkin vuonna ajoväsymyksen torjunnan yhteisen toimintapäivän teemaksi. Väsymyksen aiheuttamiin vakaviin ongelmiin on kuljetusalan ammattiliitoissa eri puolilla maailmaa herätty nopeasti. Tänä syksynä toimintapäivään osallistuu ITF:n tietojen mukaan ammattiliittoja 70 maasta.

Kansainvälisenä toimintapäivänä AKT vauhdittaa maantiekuljetusten käännettä parempaan jalkautumalla satamiin ja keskeisille raskaan liikenteen käyttämille huoltoasemille. Liiton toimitsijat ja järjestöaktiivit jakavat aineistoa, jossa ajoväsymyksen vaikutuksista kertovien kovien faktojen lisäksi herätellään myös ammattikuljettajien itsesuojeluvaistoa. Uudessa esitteessä AKT viestittää kuljettajille, että työssäkin hyvän suorituksen salaisuus on riittävä lepo.