Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Palkansaajajärjestöt tuomitsev…

Uutinen

Palkansaajajärjestöt tuomitsevat Nigerian kivitystuomion

Palkansaajajärjestöt vetoavat Amina Lawal Kuramin puolesta.

Vetoomus Amina Lawal Kuramin puolesta

Suomalaiset palkansaajien keskusjärjestöt SAK, STTK ja Akava vetoavat Nigerian presidenttiin Olusegun Obasanjoon, jotta tämä armahtaisi kivitystuomion saaneen kolmen lapsen äidin Amina Lawal Kuramin. Katsinan osavaltiossa sijaitseva Sharia-tuomioistuin on vahvistanut Amina Lawal Kuramille aiemmin langetetun kuolemantuomion, joka perustuu syytöksiin tämän saamasta avioliiton ulkopuolisesta lapsesta.

Nigerian Suomen-suurlähettiläälle George O. Ajonyelle lähettämässään kirjeessa palkansaajajärjestöt toteavat, että Amina Lawal Kuramille langetettu tuomio on ristiriidassa Nigerian perustuslain, maan kansainväliseen oikeuteen perustuvien sitoumusten sekä Afrikan ihmisoikeussopimuksen kanssa. Kuoliaaksi kivittäminen on pahin mahdollinen esimerkki kidutuksesta, jonka sekä kansalais- ja poliittisten oikeuksien yleissopimus että kidutuksen vastainen yleissopimus kieltävät. Amina Lawal Kuramin kivistystuomio rikkoo lisäksi räikeästi kansainvälisiä naisten syrjinnän kieltäviä sopimuksia.

Palkansaajajärjestöjen yhteinen vetoomus kokonaisuudessaan