Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Vuoden opo-tittelin sai neljän…

Uutinen

Vuoden opo-tittelin sai neljän tiimi

Vuoden opoksi valittiin neljän tiimi.

Vuoden opo-titteli myönnettiin tänä vuonna neljän opinto-ohjaajan tiimille. Palkitut Minna Kattelus, Nanna Oinonen, Anu Kinnunen ja Anniina Järvinen työskentelevät Tikkurilan lukiossa. Valinnan tekivät Suomen opinto-ohjaajat ry, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK sekä Taloudellinen tiedotustoimisto.

Valintaraati kehui Tikkurilan lukion tiimin työtä opinto-ohjauksen pitkäjänteisessä kehittämisessä, oppilaiden henkilökohtaisessa ohjauksessa sekä yhteyksien luomisessa työelämään. Myös aktiivinen oppilaiden kuunteleminen ja kannustaminen sai kiitosta.

Tikkurilan lukiossa yhtä opinto-ohjaajaa kohti on noin 250 oppilasta. – Valitettavasti tästä tavoitteesta ollaan monessa kunnassa kaukana, valitsijat pahoittelivat.

Tikkurilassa opot tekevät tiivistä yhteistyötä ryhmänohjaajien ja aineenopettajien kanssa. Kaikille oppilaille pakollisen opinto-ohjauskurssin lisäksi Tikkurilan lukiossa on mahdollisuus osallistua syventävälle tai soveltavalle opinto-ohjauksen kurssille.

Palkittu opotiimi seuraa aktiivisesti yhteiskunnallista tilannetta ja työllisyysnäkymiä. Ajankohtaisia työllisyyskysymyksiä käsitellään sekä yhteisillä oppitunneilla että henkilökohtaisissa ohjauskeskusteluissa.

Vuoden opo valittiin jo 19. kerran. Palkinto luovutettiin perjantaina 5. helmikuuta opinto-ohjaajien valtakunnallisilla päivillä Kuopiossa.