Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Koulutustyöryhmässä yhteisymmä…

Uutinen

Koulutustyöryhmässä yhteisymmärrys useimmista asioista

Kuva: Ville Juurikkala

Tuponeuvottelujen koulutustyöryhmässä päästiin eilen alustavaan yhteisymmärrykseen sen käsittelyssä olleista asioista ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitusta lukuun ottamatta. Järjestöt esittävät aikuisten omaehtoisen koulutuksen tuen perusosaa nostettavaksi ensi tilassa nykyisestä 440 eurosta 500 euroon. Järjestöt edellyttävät edellisessä tupossa sovittujen keskeneräisten hankkeiden loppuunsaattamista sekä mm. uudistavat esityksensä työelämän koulutusta käsittelevän koulutus- ja osaamisneuvoston perustamisesta.

Neuvottelut jatkuvat ammatillisen lisäkoulutuksen, erityisesti perustutkintoa vailla olevien osaamisen kohottamisohjelman, lisäresursseista sekä oppisopimuskoulutuksesta sen osana.

Työmarkkinajohtajien kuusikossa aloiteltiin eilen keskustelua palkoista ja ostovoimasta. Keskustelua ei vielä tässä vaiheessa käydä palkankorotustasosta vaan lähinnä palkkaratkaisun rakenteeseen liittyvistä kysymyksistä. SAK:n tavoitteena neuvotteluissa on euromääräinen yleiskorotus sekä liittoerä ja matalapalkkapainotteinen tasa-arvoerä (ks. uutinen 4.11.2002). SAK on tehnyt laskelmia SAK:n palkankorotusmallin ja prosenttikorotusmallin vaikutuksista eri ammattiryhmissä – ks. taulukko 7.11.2002.

Kuusikon keskustelussa olivat myös työaikakysymykset ja luottamusmiehen asema. Yleiseen työajan lyhentämiseen tähtäävä eurooppalaiseen kehityksen seuranta siirrettiin työelämätyöryhmän valmisteluun. Vähimmäistyöaikaan kuusikon on tarkoitus palata perjantaina.

Luottamusmieskysymyksissä ei päästy eteenpäin. SAK:ssa pidetään outona työnantajan tiukan periaatteellista vastustusta neuvotella mistään luottamusmiesten asemaan ja toimintaedellytyksiin liittyvästä asiasta, esimerkiksi luottamusmiehille taattujen työvälineiden ajantasaistamisesta niin, että luottamusmiehellä olisi pääsy sähköpostiin ja Internetiin. Vaikutelmaksi syntyy, ettei työnantaja hahmota luottamusmiehen nykyistä roolia työpaikan yhteistyö- ja sopimuskumppanina vaan korostaa neuvotteluissa edelleen vanhakantaista vastakkainasettelua työnantajan ja luottamusmiehen välillä.

Työelämätyöryhmässä ulkomaalaisten työehtojen valvonta on osoittautunut yllättävän vaikeaksi teemaksi. SAK:n näkemyksen mukaan on jokaisen rehellisen yrityksen etu, että ulkomaalaisten työehdoilla keinottelevat lakia rikkovat yritykset saadaan kuriin. Tyypillisesti tämä ulkomaalaisten työehdoilla keinottelu kytkeytyy muutenkin arveluttavaan liiketoimintaan ja usein jopa ammattimaiseen rikollisuuteen. SAK on vaatinut, että ulkomaalaisten työehtojen valvontaa tehostetaan mm. sisäministeriöön perustettavan yksikön kautta ja että ammattiliitot saisivat kanneoikeuden työehtoihin liittyviä väärinkäytöksiä havaitessaan (ks. tupo-muistio 4.11.2002).

Tuponeuvottelujen tilanne 7.11.

Yksittäiset tuponeuvotteluissa sovitut asiat tulevat voimaan vain, jos tuposopimus syntyy. Tavoitteena on saada tupoa koskeva neuvottelutulos aikaan 11.11. mennessä siten, että sopimus voitaisiin liittojen soveltamisneuvottelujen jälkeen allekirjoittaa marraskuun lopussa.

SAK:n tupo-sivut löytyvät osoitteesta
.