Vähimmäispalkasta sopimiselle poliittista tukea Saksassa
Saksan johtava hallituspuolue CDU on omaksumassa aiempaa myönteisemmän kannan vähimmäispalkasta sopimiseen. Se on käynyt ilmi marraskuussa kokoontuvan puoluekokouksen valmistelussa. Puoluejohto kannattaa järjestelmää, jossa työmarkkinaosapuolet neuvottelevat kaikkia toimialoja sitovasta vähimmäistasosta ja maan johto vahvistaa neuvottelutuloksen sitovaksi määräykseksi.
Saksan ay-liike pitää CDU:n kannan muuttumista hyvänä. Ay-liike on vuosikausia vaatinut kaikkia toimialoja koskevan vähimmäispalkan määrittelemistä lainsäädännöllä. Kampanjoinnin tuloksena useilla toimialoilla on lakisääteinen vähimmäispalkka.
Lainsäädännölliset vähimmäispalkkamääräykset ovat tarpeen sen vuoksi, että työmarkkinaosapuolten solmimat työehtosopimukset eivät peitä koko palkansaajakenttää, ay-järjestöt perustelevat.
Alimmat tuntipalkat alle 7 euroa
Ay-liikkeen tavoitteena on 8,50 euron vähimmäistuntipalkka. Kollektiivisten työehtosopimusten soveltamisalueilla määräaikaisten työntekijöiden alimmat tuntipalkat ovat tällä hetkellä 6,89 euroa Saksan itäosissa ja 7,79 euroa maan läntisissä osavaltioissa.
Johtavan hallituspuolueen CDU:n kannan muuttuminen ay-liikkeen tavoitteiden suuntaan ei vielä varmista CDU:n hahmotteleman uudistuksen toteutumista. Liike-elämän ja CDU:n hallituskumppaneiden, CSU:n ja FDP:n, keskuudessa vähimmäispalkkanormien vahvistamisella on voimakkaita vastustajia.
Eräät saksalaiset kommentaattorit ovat leimanneet CDU:n asennemuutoksen osaksi vuoden 2013 liittopäivävaalien valmistelua. Taipuminen ay-liikkeen vähimmäispalkka-aloitteiden suuntaan voisi muokata CDU:n imagoa viimeaikaista sosiaalisemmaksi, kommentaattorit toteavat.