Työntekijöiden oikeudet esillä Suomen sosiaalifoorumissa
Siirtotyöntekijöiden asema ja työntekijöiden yhdenvertaiset oikeudet ovat keskeisiä teemoja huhtikuun alussa järjestettävässä Suomen sosiaalifoorumissa. Helsingin ruotsinkielisellä työväenopistolla Arbiksella keskustellaan 2.&#;82113. huhtikuuta mm. siirtotyöläisten ihmisoikeuksista, työtaisteluoikeudesta, ay-liikkeen yhteiskunnallisesta roolista sekä pilkotusta ja pätkitystä työstä.
Oikeus olla ihminen – siirtotyöntekijänä Suomessa -teeman pureutuvat lauantaina klo 14 alkavassa seminaarissa tutkija Anna Kontula, meppi Liisa Jaakonsaari, työ- ja elinkeinoministeriön valvontajohtaja Markku Marjamäki ja Rakennusliiton 2. puheenjohtaja Kyösti Suokas. Tilaisuuden järjestävät Helsingin seurakuntayhtymä, Kirkkohallitus, Metallityöväen liitto, Palvelualojen ammattiliitto PAM, Rakennusliitto ja Sähköalan ammattiliitto.
SAK järjestää Sosiaalifoorumissa yhteistyössä Kalevi Sorsa -säätiön kanssa seminaarin maahanmuuttajien asemasta suomalaisessa työelämässä. Sunnuntaina klo 13 alkavassa seminaarissa kysytään, miksi maahanmuuttajat ajautuvat matalapalkkatyöhön ja miten asenteet vaikuttavat heidän työllistymiseensä. Voiko työ tuottaa syrjäytymistä?
STTK:laisen Pron tilaisuudessa lauantaina klo 16 SAK:laiset Kaarlo Julkunen (2. varapuheenjohtaja, PAM), Thelma Åkers (puheenjohtaja, SLSY) sekä ahtaaja Jape Lovén (luottamusmies, AKT) keskustelevat työtaisteluoikeudesta.
Sunnuntaina klo 11 puhutaan joustavista työmarkkinoista. Ay-näkökulmia keskustelussa valottaa SAK:n koulutus- ja työvoima-asioiden päällikkö Saana Siekkinen ja Helsingin maalareiden puheenjohtaja Johanna Elonen.
Sosiaalifoorumien tehtävänä on toimia kansalaisyhteiskunnan vapaan keskustelun areenoina. Niitä järjestetään vuosittain eri puolilla maailmaa kansallisina ja kansainvälisinä. Suomessa sosiaalifoorumeihin on kokoonnuttu vuodesta 2002 lähtien. Ammattiliitoista foorumeihin ovat aktiivisesti osallistuneet mm. Metalliliitto, Palvelualojen ammattiliitto PAM, Rakennusliitto ja Sähköliitto.
Sosiaalifoorumin koko ohjelma tapahtuman sivuilta www.sosiaalifoorumi.fi.