Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Edessä normaalit palkankorotuk…

Uutinen

Edessä normaalit palkankorotukset (23.10.2000)

Tulopoliittisen selvitystoimikunnan tänään valmistunut raportti joutuu tunnustamaan, että elämme inflaatioepävarmuuden maailmassa. Suotuisten tekijöiden vallitessa inflaatiokehitys voi selvästi rauhoittua, kuten tuposeto on arvioinut. SAK pitää välttämättömänä, että sopimuksiin sisällytetään indeksiehto.

Tuposeto on ansiokkaasti tarkastellut tuottavuuskehitystä eri aloilla. Ainoa kestävä kulmakivi palkankorotusten mitoituksessa on jatkossakin kansantalouden keskimääräinen tuottavuuden kasvu, kuten toimikunta on eri yhteyksissä todennut. Kansantalouden keskimääräiseen tuottavuuteen perustuva tarkastelu näyttää korostuvan palkankorotusten lähtökohtana myös muissa EU-maissa.

Yritysten tulosnäkymät ovat hyvät ja kilpailukyky erinomainen. Normaalit palkankorotukset eivät estä myönteisen työllisyyskehityksen jatkumista. Palkankorotuksia tarvitaan myös siksi, että reaaliansiot eivät kuluvana vuonna kasva.