Kestävyysvaje – matematiikkaa ja politiikkaa
Tämän syksyn hittitermi on ollut kestävyysvaje. Se on liitetty myös eläkesopimukseen. Wiki-sanakirjan mukaan kestävyysvaje on budjettialijäämien ajan kuluessa aiheuttama kestämätön velkaantumisnopeus.
Juuri velkaantumiseen ja lainan hintaan on tuijotettu. Suomi velkaantuu, mutta niin velkaantuvat muutkin EU-maat. Suomi on luottoluokittajien arvioissa primus-sarjassa eli kahden luokittajan mukaan AAA-sarjassa, yhden AA+ -luokituksessa toisin kuin monet muut euromaat. Mitä korkeampi luottoluokitus, sitä alhaisemmalla korolla Suomi saa lainaa.
Lainaa hyvinvointiyhteiskunta tarvitsee palvelujensa rahoittamiseen. Osa hyvinvointipalveluista maksetaan verovaroin, osa lainalla. Nollasummapeli eli pelkästään nykyisen palkansaajakunnan ja yritysten verotuloilla rahoitettu hyvinvointiyhteiskunta ei olisi mahdollista. Investoinnit infrastruktuuriin vaativat aina lainanottoa, ja hyöty korjataan yhteiskunnan toimivuutena vuosikymmenten päässä. Tosin velanotollakin on rajansa, ja kestävyysvajelaskelmilla halutaan varmistaa, ettei velka paisu mahdottomaksi.
Miksi sitten eläkeratkaisu on niin oleellinen osa kestävyysvajetta? Siksi, että eläkemeno on kansantaloudessa merkittävä kuluerä nyt ja tulevaisuudessa. Tehdyssä eläkeratkaisussa menojen kasvua hidastetaan nostamalla eläkeikää. Osalla väestöä työurat pidentyvät. Oletetaan, että elinikä pitenee ja suomalainen on veronmaksaja ja eläkkeiden maksaja entistä pidempään, tosin myös eläkkeen saajana entistä pidempään.
Kestävyysvaje bruttokansantuotteessa (BKT) on laskijasta riippuen 2–12 miljardia eli 1–6 prosenttia BKT:stä. Eläkeuudistuksen arvioidaan pienentävän kestävyysvajetta kaksi miljardia. Loppu täytyy hoitaa verotuksella ja hyvinvointipalveluja tehostamalla tai leikkaamalla.
Jotkut asiantuntijat ovat sitä mieltä, että kestävyysvajetta käytetään talouspoliittisena selityksenä julkisen velan ja erityisesti kuntien velkojen kasvaessa. Kestävyysvajeesta puhumalla jotkut haluavat pitää yllä kriisitietoisuutta ja uhkaa, että ellemme tee töitä nykyistä pidempään, nykyisen kaltaisen hyvinvointiyhteiskunnan rahoittamiseen ei ole varaa. Tällöin ei muistuteta, että yritysten verotaakkaa on kevennetty viime vuosina tuntuvasti, ja silläkin on vaikutuksensa hyvinvointiyhteiskunnan rahoituksessa.
Kriitikot näkevät, että kestävyysvajetta voitaisiin tulpata merkityksellisesti tukkimalla verovuodot. Kansantaloudesta katoaa mittava määrä verotuloja veroparatiiseihin, mikä on mahdollista yritysten verosuunnittelun tai -kikkailun ansiosta. Laeissa on porsaanreikiä, jotka sallivat rahan valumisen suomalaisesta kansantaloudesta verottomille tileille.
Itse eläkejärjestelmässä ei ole merkittävää kestävyysvajetta. Eläkeratkaisussa päätettiin, että palkansaajien ja työnantajien eläkemaksujen nousu pysäytetään vuoden 2017 tasolle.
Eläketurvakeskuksen laskelmien mukaan aina vuoteen 2060 saakka eläkejärjestelmän rahoitus on pidettävissä tasapainoisena. Yksityisen sektorin eläkemenot ovat suuremmat kuin tulot, mutta osa menosta katetaan rahastojen tuotoilla. Julkisen sektorin eläkemenot kääntyvät vähitellen pienemmiksi palkkasummaan nähden. Kokonaisuudessaan järjestelmä on rahoituksensa puolesta balanssissa.
Kestävyysvajelaskelmiin liittyy paljon oletuksia, joiden paikkansa pitävyys nähdään vasta vuosien ja vuosikymmenten päästä. Muuttuuko työ, muuttuuko ihminen, löytyykö töitä ja jaksaako ihminen töissä ovat kysymysmerkkejä, jotka näyttävät aikanaan kestävyysvajeen arvioitsijoiden osuneen joko nappiin tai sitten ei.
Leena Seretin
Asiantuntijat: Ekonomisti Erkki Laukkanen SAK, johtaja Mikko Kautto Eläketurvakeskus