Tuottavuuden pyöreä pöytä: Katseet nousukauteen
Työmarkkinakeskusjärjestöjen muodostama Tuottavuuden pyöreä pöytä haastaa työpaikat, henkilöstön ja työnantajan edustajat, poliittiset päättäjät sekä palkansaaja- ja työnantajajärjestöt yhteisiin talkoisiin edistämään tuottavuuden ja työelämän laadun samanaikaista kehittämistä.
Työmarkkinakeskusjärjestöjen mukaan jo taloudellisen taantuman aikana on tärkeää valmistautua nousukauteen ja ottaa oppia 1990-luvun laman kokemuksista. Ne organisaatiot, jotka silloin valitsivat pitkän aikavälin kehittämisstrategian, pääsivät laman yli paremmin kuin lyhytjänteisesti toimineet, todettiin Tuottavuuden pyöreän pöydän seminaarissa Helsingissä 19. maaliskuuta.
Nousukauden alkaessa tarvitaan ammattitaitoista työvoimaa, jonka saatavuudesta pitää huolehtia myös taantumassa. Työvoiman saatavuutta heikentää samaan ajankohtaan osuva suurten ikäluokkien siirtyminen eläkkeelle. Taloudellisen taantuman aikana organisaatioiden haasteena on ammattitaidon ja osaamisen säilyttäminen ja parantaminen. Erityisen tärkeää on, että lamasta huolimatta nuoret pääsevät mukaan työelämään ja kehittämään siellä ammattitaitoaan.
Tuottavuuden pyöreä pöytä katsoo, että mahdolliset uudet työelämäohjelmat kannattaa rakentaa nykyisten toimijoiden varaan. Ohjelmallinen työelämän kehittäminen käynnistettiin 1990-luvun alun laman aikana. Nyt työelämän kehittämisohjelman Tykesin voimavaroja on jo vahvistettu osana Tekesin toimintaa.
Tavoitteeksi työn imu
Tuottavuuden kehittämisen haasteet liittyvät jatkossa siihen, miten hyvin ihmisten merkitys tuottavuudelle ymmärretään, miten viisaasti uutta teknologiaa käytetään ja miten muutoksia johdetaan.
Huippusuoritusten taustalla on työntekijöiden ja työyhteisöjen vahva osaaminen, innostus ja työn imu. Niihin päästään vahvistamalla työn motivoivia ja energisoivia piirteitä, kuten hyvää johtamista, tiedonkulkua ja avoimuutta, sekä huolehtimalla siitä, että työntekijä pääsee mahdollisimman paljon hyödyntämään vahvuuksiaan työtehtävissä.
Tuottavuuden ja työelämän laadun kehittämisen merkitys työpaikoilla korostuu muutostilanteissa ja taloudellisesti vaikeina aikoina. Kun muutostilanteet, mahdolliset lomautukset ja henkilöstön vähennykset hoidetaan mahdollisimman viisaasti, turvataan työpaikan menestys ja tuottavuuden kasvu myös jatkossa.
Työn imu ja kukoistavat työpaikat ovat myös yksi innovaatiopolitiikan onnistumisen tae. Laaja-alaisella innovaatiopolitiikalla luodaan edellytyksiä toimintamalleille, joissa yhdistyvät käyttäjien, kuluttajien ja kansalaisten tarpeet, tieto ja osaaminen.
Työmarkkinakeskusjärjestöt perustivat Tuottavuuden pyöreän pöydän vuonna 2007 edistämään pitkäjänteisesti tuottavuuden ja työelämän laadun parantamista ja tuottavuusyhteistyötä. Pyöreän pöydän toimintatapa on verkostomainen ja sen kokoonpano on kansainvälisesti ainutlaatuinen. Työmarkkinakeskusjärjestöt katsovat, että yhteistoiminnassa tapahtuva tuottavuuden ja työelämän laadun samanaikainen kehittäminen on hyvä keino selvitä taantuman yli.
Työmarkkinakeskusjärjestöt palkitsivat seminaarissa neljä yritystä ja organisaatiota tuottavuusyhteistyön kehittämisestä.
Tiedote kunniamaininnoista (pdf, julkaistu 19.3.2009 klo 15)
Tuottavuuden pyöreän pöydän sihteeristön katsaus tuottavuuden ja työelämän laadun kehittymiseen:
Taantuman pyörteistä työn imuun (pdf)