Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Vakaat työsuhteet edistävät sy…

Uutinen

Vakaat työsuhteet edistävät syntyvyyttä ja turvaavat työvoimansaannin tulevaisuudessa

SAK:n apulaisjohtaja Ari Seger:

Kuva: Ville Juurikkala.

Pätkätyöt ovat tulleet suomalaiseen työelämään jäädäkseen. Yritysten ja työyhteisöjen tarpeet elävät usein yhä lyhyemmällä aikajänteellä mikä merkitsee myös suunnittelun vaikeutumista. Tuotantotilanteiden nopeaan vaihteluun on työpaikoilla vastattu ottamalla käyttöön erilaisia epätyypillisiä työsuhteita. Niiden kautta osa työntekijöistä on joutunut kohtuuttoman eriarvoiseen asemaan verrattuna normaaleissa kokoaikaisissa työsuhteissa oleviin työntekijöihin. Epätyypillisten työsuhteiden käyttöön on liittynyt myös selvää tarkoitushakuisuutta, jolla on haettu keinotekoista kustannussäästöä työvoimakustannuksista. Ammattiyhdistysliike vaatinut perusteettomien pätkätöiden rajoittamista ja pätkätyöntekijöiden työehtojen parantamista. Tähän suuntaan on päästykin mm. uuden työsopimuslain avulla.

Erityisesti naiset ovat joutuneet pätkätyökurimuksen kohteeksi. Vuonna 2000 epätyypillisessä työsuhteessa työskenteli SAK:laisista naisista 35 prosenttia ja miehistä 19 prosenttia. SAK:laisista naisista määräaikaisessa työsuhteessa työskenteli 25 prosenttia (alle 30 vuotiaista 44 prosenttia ja saman ikäisistä miehistäkin peräti 31 prosenttia).

Tutkimukset osoittavat, että kokopäiväiset vakinaiset työsuhteet merkitsevät työnantajalle osaavaa ja sitoutunutta työvoimaa, joka pitkällä aikavälillä on tuottavampaa kuin pätkätöitä tekevä henkilöstö. Tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen kohtelu vähentää sairaspoissaoloja. Tulevaisuudessa yhä useammalla alalla on pula osaavasta henkilöstöstä. Perheystävällinen, tasa-arvoinen ja turvallinen työpaikka on hyvä rekrytointivaltti, kun haetaan ammattitaitoista ja tulosta tekevää työvoimaa. Yhä useamman yrityksen on myös kannettava huolta yhteiskuntavastuustaan ja imagostaan. Viitteitä tästä on jo Ruotsissa, jossa on kehitteillä tasa-arvomerkki, joka olisi ympäristömerkin kaltainen laatusertifikaatti.

Työmarkkinoiden kahtiajakautuminen sukupuolen mukaan on erityisen voimakasta työntekijäammateissa. SAK:laisista vain 12 prosenttia työskentelee ammateissa, joissa on kumpaakin sukupuolta lähes yhtä paljon. Akateemiset miesten ammatit naisistuvat jonkin verran, mutta naisten matalapalkkatyöt eivät houkuta miehiä. Lastenhoitajat, sihteerit ja siivoojat ovat yleensä naisia, lähitulevaisuudessa ehkä yhä enemmän myös maahanmuuttajia. Segregaation juuret ovat perinteissä ja asenteissa. Ne muuttuvat hitaasti. Kahtiajakautumisen purkautumista nopeuttaisi naisten alojen palkkatason nostaminen työn vaativuutta vastaavalle tasolle. Tutkimukset ovat osoittaneet, että naisten ja miesten työt suomalaisessa yhteiskunnassa ovat keskimäärin yhtä vaativia.

Nuorten naisten vakituisen työsuhteen saamisen esteenä on useimmiten työnantajan pelko äitiys- ja vanhempainvapaiden aiheuttamista kustannuksista ja sijaisjärjestelyistä. Tämä on johtanut siihen, että yhä useammat nuoret pätkätyöntekijät lykkäävät perheen perustamista. Jos myös isät pitäisivät perhevapaita, naisten ja miesten asema työelämässä tasa-arvoistuisi. Isien mahdollisuuksia ja halua pitää vanhempainvapaata ja hoitovapaata on pyritty viime aikoina lisäämään. Erillinen Ruotsin ja Norjan mallin mukainen isäkuukausi tulisi olla Suomessakin tavoitteena. Askel tasa-arvon suuntaan olisi myös vanhempainvapaan osa-aikaisen käytön mahdollistaminen niin, että äiti ja isä voisivat molemmat olla sekä työssä että lapsen kanssa. Myös osittaisen hoitovapaan laajentaminen koskemaan alle 10-vuotiaiden lasten vanhempia parantaisi perheiden elämänlaatua. Työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen on koko yhteiskunnan asia, ei pelkästään perheiden.

Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan ja eduskunnan työ- ja tasa-arvovaliokunnan järjestämä Pätkätyöt pois -seminaari pidettiin torstaina 16.5. eduskunnassa.